Saturday, June 7, 2008

pantteri karjuu

Noniin, nyt ollaan muutama päivä levätty ja ehdin oikein suklaanaamionkin äsken tehdä. Oioi se tuoksui hyvältä, mutta maistaa en uskaltanut, ei noista nykyään tiiä. Ei niitä kai edes kuulu maistaa.

Pariisissa oli aivan mahtavaa, se kaupunki ei kyllä koskaan nuku. Jotkut ovat täällä kommentoineet Pariisilaisten töykeydestä tai siitä, että sehän on vain kaupunki muiden joukossa. Tämähän on todellakin vain mielipidekysymys ja toivon, että jokainen saa kokea Pariisin itse, sillä vain niin pystyy tuollaiset johtopäätökset tekemään. Omalla kohdallani pariisilaiset ovat hurjan ystävällisiä, auttavaisia ja hymyilevät paljon. Ja se ei todellakaan ole kaupunki muiden joukossa, siinä on jotain tosi jännää. Mutta hei, tämähän on vain minun mielipiteeni. =)

Ostospostausta on varmasti ainakin joku odottanut, tällä kertaa tosin ei ole niin paljon kerrootavaa niistä, sillä en minä nyt loppujen lopuksi ostanut niin paljoa. Pari vaatetta ja meikkejä.. Okei kenkiä kolmet..

Nyt itse kuviin elikkä TITTIRII:



1. ja 2. Donitsi-avaimenperät, jotka ovat ruskeista kohdista sellaisia pehmoisia, ostin suloisesta pienestä sarjakuvakaupasta.

3. Viininpunainen hame löytyi American Apparelista, se on jännän tuntuinen. Tulee jotenkin hiihtokangas mieleen..

4. Pantteri-ballerinat olivat siis H&M:stä. Heh, voin kuitenkin sanoa jos joku kysyy, että ne on Pariisista.


1. Gladiaattori-sandaalit ostin Pimkiestä. Se oli ihan kiva kauppa, vaatteet kyllä olivat jotenkin Seppälämäisiä...

2. Tuubimekko, joka taipuu hameeksi ja muuksi löytyi American Apparelista. Se oli ihana kauppa. Oli muuten hyvä, kun yhtäkkiä vaaleahiuksinen myyjä alkoikin puhua suomea siellä ja lopulta selvisi, että hän oli Ranskassa vaihto-oppilaana..

3. Kukkapinnit lasten puolelta kaupasta jonka nimi taisi olla H&M.


1. Meikkipussi, jonka olen jo täällä esitellytkin löytyi kojusta joltain pikkukadulta. Se tuo mieleen kaikki antiikkilaukut, jotka ovat made in france. Toi ei kai ole.. :(

2. Mustat varrettomat Converset ovat olleet jo pitkään ostoslistalla ja Pariisissa niitä sai (vieläpä halvemmalla) niin tietenkin ne lähtivät mukaan.

3. SEPHORA ON MEIKKIKAUPPOJEN ÄITI. Sieltä ostin silmämeikkikynän, ruskean ripsivärin, viininpunaisen kynsilakan sekä kaksi vaaleaa huulipunaa. Lilan Pariisi-peilin ostin matkamuistomyymälästä.


Loppuun vielä muutamia mainoksia, jotka inspiroivat minua ihan hiirveästi. Yleensä mainokset ovat hienompia, kuin ne tuotteet, mitä niissä mainostetaan...

35 comments:

MouMou said...

OI!<3 Ihanuuksia! Todella söpösti esitelty, olen niin kateellinen. Tuo peili on ihana ja leopardiballerinat, nam.:)

Anonymous said...

Ihania ostoksia!

Anonymous said...

Aivan ihanat ostokset :) Haluun tommosen hameen!

Niin ja oon jo pitkään miettiny kuin toi Sephora kuuluu lausua :D help!
Ens kuun alussa pääsen Ranskaan (en tosin Pariisiin) niin vihdoin pääsen siel piipahtamaan.. :)

Wendy said...

Kivoja ostoksia:) Ite en oo kahella edellisellä Pariisi-reissulla onnistunu bongaamaan AA:ta, mutta ehkä vielä joskus:D Ja totta, Pimkien yleisilme ei oo kovin imarteleva, mutta saattaa sieltä jotain kivaa löytyä (kuten löytämäsi ihanuudet, *kade*):)

merikarhu said...

vau, kivoja ostoksia! Hiihtokangashame oli hilkulla päästä munkin mukaan ruotsista, mutta tummansinisenä. Gladiaattoreista olen ehkä kateellisit, ja jollain oudolla tavalla tykästyin noihin leoparditossuihin niin, että kattoos nyt jos joku päivä löydän ne omista jaloistani!

essi said...

aivan ihania ostoksia! american apparelin hameet ovat tosi kivoja ja nuo kaikki kengät myös =)) olisipa täälläkin tuo sephora..

Anonymous said...

Ai että rakastan pariisia aivan hirveästi! Niin ihana kaupunki, kun sen kokee. Ihanat nuo kladiaattorisandaalit!

Peotra
http://peotra.vuodatus.net

Anonymous said...

Ihania :) Leopardiballerinat on ylisöpöt ja tuo hame ja mekko kans!

Christina said...

Oi, ihania ostoksia olet tehnyt! Joku on täällä nyt kateudesta ihan vihreänä. Olen opiskellut ranskankieltä yli seitsemän vuotta, enkä ole ikinä käynyt Ranskassa. Hmh. Nyt on kyllä pakko ottaa Pariisin matka hankkeeksi.

Unknown said...

Kivoja tavaroita ja vaatteita oot kyllä mukaas löytänyt ;)
AIvan järkyttävän ihanat noi leoparidibalsut ja tietty noi gladiaattorisandaalit.
Hitsit kun silloin kun itse olin Pariisissa en löytänyt pimkietä enkä american apparelia :S
Mutta parasta Pariisissa on kyllä ne ihanat pienet "bazaari" putiikit!

Sarianna said...

Aivan ihania ostoksia :) Etenkin nuo gladiaattorisandaalit, lääh. voi vitsit, mäkin kyllä haluaisin päästä joskus Pariisiin.

Kingsley said...

Waude, ihania ostoksia!!

Anonymous said...

heeei voitko vastaa, minkä kuun numero toi miss mix lehti on joka on postauksessa i follow you into the dark? haluisin lukee sen pariisi jutun nimittäin <:

faddistgirl said...

Ihania ostoksia!

Anni said...

Äääk, Pariisi ei mitenkään voi olla vain kaupunki muiden joukossa jos sieltä saa tuollaisia ihanuuksia!

Noita pantterikenkiä kerroinkin jo ihailevani, mutta nuo gladiaattorisandaalitkin ovat fantastiset - ne kun löytyvät ostoslistaltanikin... Ja tuo Pariisi-peili, meikkipussi, hame, kukkapinnit, NAM! Ei voi kuin kadehtia. :)

tulipe said...

Kivoja löytöjä tosiaan, tollaset ballerinat mullekin :D
Pimkiestä en juuri perusta, mutta Sephora sen sijaan on hyvä, suurin osa mun meikeistä taitaa olla sieltä.. (se muuten lausutaan sefora, ilman sen isompia kummallisuuksia, joku taisi kysyä..) Pariisissa en ole käynyt, eikä kamalasti kyllä kiinnostakaan, vaikka pääsisin sinne junalla muutamassa tunnissa :S

Tautou said...

Oi vitsi kun himoittaisi nyt mennä Pariisiin! Olen kyllä sellaisen lupauksen itsellini tehnykkin että joskus vielä käyn siellä, mutta haluan sinne nytt! Ja tosi ihania ostoksia :)

Tautou said...

Oi vitsi kun himoittaisi nyt mennä Pariisiin! Olen kyllä sellaisen lupauksen itsellini tehnykkin että joskus vielä käyn siellä, mutta haluan sinne nytt! Ja tosi ihania ostoksia :)

Anonymous said...

ihania ostoksia!!!!!!!!! ostithan sä paljon!!ainakin mun mielestä... mun on pakko päästä pariisiin!!!

Anonymous said...

mä haluun nähdä ton aivan ihanan hameen sun päällä!

Anonymous said...

pakko vaan kysyy et miten pystyt selviin noin pienel ostosmääräl jos lähet pariisiin shoppaileen :D ihanii ostoksii kyllä mut aika monii noist esim conversei ja hm ballerinat löytyy myös suomest :>

Anonymous said...

Oi että, kyllä ne avaimenperät oli aika herkut. :D

Anonymous said...

uuu oon kade noista aa-jutuista! ja mulla on kai samanlaiset mutta tummemmat gladiaattorisandaalit justiinsa pimkiestä, tosin yli vuosi sitten pariisista ostetta :):))

Anonymous said...

oujee itelläni mustana toi "hiihtokangas"hame.. pakotin äitini hakemaan mulle sellaisen lontoossa ollessaan :DD

KIIA said...

Aivan ihania...Mitä ihanuuksia :) <3<3 Tuo pariisi peili on kyllä aivan taivaallinen :) Tosi ihania,tosi ihania!


-KIIA

Anonymous said...

Donitsikorut ovat voittajan valinta! :DD
Mielettömän suloiset nimittäin, samoin kuin tuo meikkilaukku.

-SL said...

Ihania ostoksia!:) kiva peili! minä olen tykästynyt eiffel-torni koruihin..

Tes said...

Ihania ostoksia! Toi hame on niiiiin ihana, että tekisi mieli ostaa heti ensimmäiset lentoliput Pariisiin. :)

kermakakkumekko said...

Kiitos kommenteista! :))))))))

joyell said...

oi, ihania ostoksia!

Anonymous said...

Näitä sun Pariisi juttujas on ihana lukee ku oon itekki lähössä kyseiseen kaupunkiin iha parin viikon päästä. Toivottavasti löydän kans ton AA:n

Anonymous said...

oi kun ihania ostoksia. (: mulla on seinällä tuo vasemmanpuoleinen Mulberry-mainos muistaakseni.

Anonymous said...

Ite tulin just Italiasta ja bongasin sieltä sun hehkuttaman sephoran.
Oli kyllä oikeasti aivan super ihana kosmetiikkakauppa. Vähänkö mulla on ikävä pariisiin. Se todellakin on upea kaupunki. Oot kiva:)

Maurelita said...

Haa vai kävit "meillä" shoppailemassa ! =)

Kivasti stailattu ostossaaliit sulla, ja hauska lukea mitä mieltä muut ovat kaupungista. Tympeyksiä riittää kaikkialle, mutta minusta täällä on ihan keskivertoa - kiire ja stressi vaan tuntuvat tarttuvan hitusen liian helposti.

HenkkaMaukalla ei todellakaan ole samat kokoelmat maasta toiseen, ja olenkin aivan onnessani shoppaillessani Suomessa... pöljää mutta totta.

Pimkie on halpispintamuotia, edullista muttei laadukasta - sieltä haalin mm t-paitoja tai leggingsejä tms peruskamaa, viimeeksi tosi halvalla raivotrendikkään safariliivin.

<4 said...

ooooooi.
Aivan ihania. Mulla on noi h&m:n pinnit pantoina, ihan suomesta ostetut.
MÄ HALUUN PARIISIIIIIIN. :<
anna mulle rhaa :>>
sulla on iha sika ihana blogi, ma rakastan sun blogia <3
Sä näytät Kate Nashin ja Paramoren Hayley Williamsin sekotukselta <3