Sunday, June 8, 2008

Kaksi askelta Serenan perässä

Minulla on moooonia asioita, mistä pidän muodissa ja pukeutumisessa. Harmi vain, että useimmat ne ihanat inspiraatiot ja ideat, joita saan kaikesta mahdollisesta, jää yleensä vain sanotuksi ja lopulta vedän vain sen perus farkut+teepaita -tyylin päälle.

Tänä kesänä haluan vähän tehdä tähän pientä muutosta, sillä olen löytänyt ainakin kaksi asiaa pukeutumisessa, joita haluan jollain tapaa käyttää. Nämä kummatkin inspikset lähtivät siis Gossip Göörlin auringolta eli Serenalta ja tässä ne tulevat:


1. TAKIT JA JAKUT.
Serenan päältä voi bongata miltei joka tilanteesta jonkunlaisen ihanan takin tai jakun, tietenkin raikkaan värisenä ja hyvin istuvana. Takit tuovat jokaiseen asuun harkitun näköistä eleganssia, varsinkin kun ne ovat yksivärisiä ja kauniisti, mutta yksinkertaisesti leikattuja. Itsekkin haluan löytää omalle vartalolleni sopivan jakun, mieluiten puuterin tai meren sävyissä! Sitä oikeaa siis odotellessa...


2. KELTAISEN VÄRIN KÄYTTÖ PUKEUTUMISESSA.
Minun pukeutumisessani voi nähdä monia eri sävyjä, mutta on yksi väri, jotsta olen ollut aina hiukan epävarma. Keltaisesta siis. Se näyttää mielestäni aivan hirveältä ainakin talvella vaaleaa ihoa vasten, mutta kesällä sen kukoistamiseen päälläni voisi olla pieni mahdollisuus, jos vähän rusketun. Serenalle keltainen on muodostunut jo pieneksi tavaramerkiksi ja se näyttää hänen päällään loistavalta oli kyseessä sitten mekko tai takki. Voi, kunpa minäkin saisin keltaisen näyttämään päälläni yhtä hyvältä...

Mitkäs ovat teidän kesätrendinne?

kuvat: google, topshop, h&m

30 comments:

faddistgirl said...

Serenalla on kyllä aivan ihana tyyli!

essi said...

Voisin itsellenikin jonkun istuvan jakun hommata, mieluiten mustan =)

minea said...

Noi keltaset mekot oli kyl aivan ihanii!<33

Anonymous said...

juu, keltainen on kyllä ihana. just eilen löysin benettonilta keltasen mekon, se on ihan rakkaus :).

MouMou said...

Oma kesätyyli on varmaankin työvaatteet.:/ TYLSÄÄ! Ihania kollaaseja.<3

Anonymous said...

mä oon tänä kesänä alkanu rakastuu keltaseen vaatteissa ja asusteissa. se vaan värinä kuvaa kesää niin mahtavasti; värikäs, pirteä ja kaikkien saavutettavissa :D.

KIIA said...

ihana postaus :)


-KIIA

Anonymous said...

Tänä kesänä kaapistani tulee löytymään varmasti monenmoisia shortseja! Ja minulla olisi yksi toive, ois kiva jos tekisit jonkin näköisen jutun jostain lemppari mallistasi, jos sellainen on, jos ei niin Agyness Deynistä olisi hauska lukea. :)

Anonymous said...

Aika monta askelta Serenan jäljessä, kun teet hänestä vasta nyt postauksen...

Anonymous said...

Serenalla on ehkä yksi parhaista telkkarityyleistä ikinä!<3

Kingsley said...

Hienoja kollaaseja!

Anonymous said...

upeat kollaasit :) serenalla tosiaan on ihana tyyli, ja noita hiuksia kadehdin aina!

Unknown said...

hmm mitkä on mun kesätrendit? No varmaankin värit pukeutumisessa ja ja..värikkäät kynnet eiku hupsista sekin liittyy jo väreihin :D

Marry Lou lil'Stone said...

Sä osaat tehdä ihania kollaaseja! :)

Anonymous said...

juu u, kyllä kollaaseja kelpaa katsella. Minusta tuo Remmus tyypin idea siitä, että kertoisit jostain lemppari mallistasi oli aika kiva. Tai minä ainakin haluaisin lukea semmoisen. HYVÄÄ KESÄÄ. !!!!!!!!!!!

Anonymous said...

hei voisitko vastaa kommentteihin jookos ?

Anonymous said...

Hei olitko eilen katsomassa tennarissa sinkkuelämää leffan viistoist yli kolmen näytöksessä?

Anonymous said...

Sun blogi on paras! 8))

Marika said...

Itse tykkään molemmista yllämainituista trendeistä. Tänä kesänä olen aivan rakastunut keltaiseen ja rakastan pikkutakkeja, jotka tuovat kivan lisän asuun kuin asuun. Lisäksi olen rakastunut kukkakuosiin (mikä yllätys..), shortseihin, lierihattuihin, vyötärövöihin ja keveisiin kesämekkoihin.

Anonymous said...

Keltainen on vaikea väri, myönnetään, mutta jokaisen pitää löytää itsellensä sopiva vivahde kys. väristä. Keltaista on kirkkaasta sinapinkeltaiseen...Jokatapauksessa kyylään gossipgirlia juuri niiden ihanien tyylien takia, kuola useimmiten lattialle valuen ;D

Anonymous said...

Jee tänään tulee Gossip Girl, ja pikkutakit.

Anonymous said...

Hhhhmmm, muuten ihan kiva postaus, mutta tuntui että juuri kun se alkoi niin se myös loppui kuin seinään.

Anonymous said...

Tosi mielenkiiiiintoinen postaus, jatka vaikka lempimallistasi (niinkuin joku toinenkin taisi jo vink;)ata)
Ainiin, tupsahti vain mieleeeni että kun aloitin blogisi lukemisen olit tavattoman kova Ari fani, onko Ari edelleen se kaikkein paras? ( ´U` )

Anonymous said...

Ihana postaus!

Anonymous said...

Oma kesätyylini koostuu lähinnä perusvaatteista, mutta hametta käytän mahdollisimman paljon. Myös asusteet ovat ihania, ja koska omistan n. 45 laukkua ja 50 kaulakorua, asusteet ovat SE juttu. Myös huiveista olen innostunut viime aikoina, siis feikkisilkkihuivit rusetille tai solmulle kaulaan + pitkähihainen. Sekavaa tekstiä, pahoittelen!

Wendy said...

Mun kesätyyli vaihtelee joka päivä, riippuen inspiraatiosta:) Mutta toki kesällä tulee enemmän esille tällanen "hempee kukkaistyttö-tyyli" tai sit Afrikkahenkisyys (jota en kyllä toistaseks oo osannu toteuttaa). Ja muutenki koitan kesäsin pukeutuu silleen rennon huolimattomasti, mutta silti tyylikkäästi:D

Anonymous said...

Olen hulluna nauletakkeihin, varsinkin sellaisiin mitkä sopivat mihin vuodenaikaan tahansa! Koulussa monet pukeutuvat huppareihin, mutta minä olen siirtynyt neuletakkeihin jo ajat sitten, pidän hupparia käytännöllisenä ja massavaatteena, mutta en negatiivisella tavalla massavaatteena.
Minun iho on niin vaalea (kalpea), että keltainen ei ole koskaan sopinut täydellisesti minulle. Yksi keltainen paita kyllä kaapista jostain löytyy, mutta ei ole tullut käytettyä.
Kesään kuuluu vaaleat ei liian synkät värit ja luonnollinen meikki.

A

Anonymous said...

en haluu viilata pilkkuu, mut osa noist keltasista asuista on Blake Livelyn, ei Serenan vaatteita ;D.

kermakakkumekko said...

faddistgirl: Nii on! :)

essi: Mäki haluun istuvan jakun! Musta ei kyllä minulle käy, mutta se riippuukin tyypistä! :)

mai: NII ON! :D

anonyymi: oioi en ole muuten benettonilla käynyt pitkään aikaan.. hehe ;)

moimoi: Voi ääh, jos kesä menee töiden parissa ;/ Kiitos! :)

anonyymi: sinäpä sen sanoit! :D

prinsessakakku: voi kiitos! =)

remmus: Toki, hyvä idea! kiitos! :)

anonyymi: no jaa, miten sen nyt ottaa..

ssu-: niin on! :D

molly: kiitoksia!

iina: Niinpä, kyllä mäki hymyilisin noilla hiuksilla!

lilya: eli väriä kerrakseen! :D

meeri: Kiitos paljon! :)

anonyymi: joo mä taidan ottaa vinkistä vaarin.. voiko noin sanoo? :D Kiitos samoin sinulle! :)

anonyymi: joo voisin! :)

anonyymi: en ollut, en oile vielä nähnyt koko elokuvaa.. :)

anonyymi: kiitti! :)))

marika: taidetaan olla rakastuneita aika samoihin asioihin! :D

anonyymi: mäkin katson sitä niiden vaatteiden takia! :D

anonyymi: jeejee! :D

anonyymi: se oli tällane lyhyt irrottelu 8)

regina: juu mallista teen juttua. Hah kaikkea sitä on fanittanut, joo en kyllä aria pahemmin enää fanita.. :D

anonyymi: kiitos! :)

anonyymi: oi kesätyylisi kuulostaa ihanalta! :)

wendy: samat sanat! :)

Anonyymi: oi tulipas kattavaa tekstiä. meikin kyllä haluan itsekkin pitää toooosi luonnollisena, niin kuin sanoit.. :)

anonyymi: ajattelin aivan samaa, kun tätä juttua tein.. Mietin että huomaisikoha kukaan.. Nomutta et voi varmaan kieltää, että Blaken ja Serenan tyylit ovat melkein identtiset? :)

Anonymous said...

Lähteenä google. Jees, Kadirin esitelmä.