Tuesday, October 16, 2007

Bändipaitaa ja listoja

Monen julkkiksen päällä on viime päivinä näkynyt bändipaitoja. Minulle itselleni kyseiset paidat ovat hiukan vieras asia ja ensimmäisenä niistä minulle mieleen tulee hiukan nuhjuiset Metallican teinifanit, jotka käyttävät samaa Metallica-bändipaitaansa hajusta huolimatta reikiintymiseen asti (Ok yleistin aika raa'asti, anteeksi siitä!). Mielikuvani muuttui kuitenkin totaalisesti, kun näin miten Mischa oli yhdistellyt bändipaidan asukokonaisuuksiinsa ja saanut sen jopa näyttämään hyvältä (!):

Kysymys sitten kuuluukin: Miten bändipaidan voi ujuttaa asukokonaisuuteen tyylikkäästi ja siten, että se ei vie kaikkea huomiota?

1. Bändipaidan ei kannata olla ainoa asukokonaisuuden piristäjä, sillä silloin paidan printti vie kaiken huomion. Sen kuuluu olla osa kokonaisuutta, joten piristä asua myös kengillä sekä laukuilla, jotta huomio kiinnityisi muuhunkin kun paitaan. Mischa on yhdistänyt paidan kanssa Chanelin mustan ketjulaukun. Metallista "ketju"-teemaa jatkaa niittikorkokengät. Näin kokonaisuus on tasapainoinen, mutta myös tyylikäs.



2. Jos sinulla ei ole erityisen huomiota kerääviä laukkuja saatika kenkiä, bändipaidan voi asustaa myös muilla tavoin, esimerkiksi kiepauttamalla huivin kaulalle. Tällöin paidan printti peittyy hiukan ja sulautuu kokonaisuuteen.



3. Nyt syksyllä ei pelkillä T-mallisilla bändipaidoilla kuitenkaan pärjäisi, joten asua pitäisi muutenkin soveltaa, jotta sillä tarkenisi. Paidan kanssa sopisi siis perushupparin sijaan esimerkiksi värikäs villatakki, joka sävyillään ei kuitenkaan riitelisi paidan värien kanssa. Kun värit sopivat keskenään, asusta tulee jälleen kerran yhtenäinen kokonaisuus, jossa huomio ei kiinnity ainoastaan paitaan.


Mitä mieltä sinä olet bändipaidoista? Ja Miten sinä yhdistäisit bändipaidan asukokonaisuuteen?



Tähän loppuun laitan vielä viimeaikojen ostoksia sekä lahjoja:



1. Synttärini eivät vielä ole olleet, mutta sain lahjani Pariisin matkan takia hiukan etuajoissa: Body By Bed Head-pakkaus, jossa tuli oikeasti keksiltä tuoksuva saippua sekä voide. Lisäksi pakkauksessa tuli mukana tummanpunainen huultenrajauskynä, mutta sille minulla ei oikein ole mitään käyttöä.

2. Viime viikolla oli Stockmannin Hullut Päivät. Itse en sieltä paljoa löytänyt, ainoastaan One Waysta nappasin tämän hauskan Objectin printti paidan. Hintaa oli 9,90€, mikä ei ole Objectin tuotteille kovinkaan normaalia, sillä yleensä ne ovat aika kalliita. Paidan väritys, printti ja muut yksityiskohdat miellyttivät silmää. Ihana peruspaita! Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket

3. Kylmät ilmat tulivat ilmeisesti tällä kertaa jäädäkseen. Kuitenkin vasta vähän aikaa sitten tajusin, että ei minulla ole yhtään kunnon kaulahuivia saatika sitten hanskoja. Jääpuikkona kipitin sitten äkkiä Hennesiin ja nappasin sieltä ensimmäiset silmää miellyttävät hanskat sekä kaulaliinan. Kuvassa näkyy siis uusi luumunvärinen kaulaliinani. Hanskat (jotka eivät näy kuvassa) ovat saman väriset. Vielä kun takki löytyisi...

4. Tämän päiväinen pikkuostos oli kuvassa näkyvät vadelmanpunaiset helmet Vilasta. Vaikka ne hieman mauttomuuden rajaa hipoavatkin, minusta ne ovat hauskat ja piristävät sopivasti esimerkiksi tuiki tavallista "T-paita ja farkut"-asua. Tarvittaessa muuntuu myös käsikoruksi. Hintaa taisi olla n. 7 euroa.

Kuvat: Google.fi, Topshop ja Mischa-b.com

22 comments:

Anonymous said...

Minulla on myös tota oatmeal cookie-rasvaa, se on niiin ihanan tuoksuita! Saman sarjan vartalokuorinta on päässyt loppumaan mnulta : <

Anonymous said...

heips!
en tiedä miten onnistut tässä, mutta aina sinulta tulee paljon juttua ja vielä hyvää ja kiinnostavaa, on aina ilo lueskella blogiasi!

katie said...

Bändipaidat ovat ihania, olen jo kauan pitänyt niistä, mutta en omista itse kuin yhden. Mielestäni bändipaitaa on typerää käyttää jos ei oikeasti fanita kyseistä bändiä, jonka paitaa pidät ylläsi.

Salla said...

Minusta tuossa ekassa bändipaita- kuvassa Mischan asu on aika kaamea. Liian lyhyt paita ja housutkin näyttävät liian pieniltä (jenkkakahva efekti).. Muissa asuissa kuitenkin oikein nätisti yhdistellyt bändipaitaansa :) Rupesin samantien haaveilemaan tuosta cookie-rasvasta! Voisin jopa ostaa :)

Anonymous said...

Hei kermakakkumekko! Et ilmeisesti ollut vastannut edellisen postauksen kommentteihin, siksi kysyisinkin vielä täällä, että mistä tuo Gilmoren tyttöjen asukokonaisuus on? Niin ihanan raikkaalta se näytti, että kuva on pyörinyt mielessäni viimeiset pari päivää enkä saa sitä mielestäni :D

Anonymous said...

bändipaidat on mielestäni kivoja, varsinkin vintagepaidat. itselläni on haussa oikeasti80luvulta, mieluiten gunnareiden tai mötley crüen, oleva paita. pakko vielä sanoa, että minua jostain syystä häiritsee suunnattomasti se, että pitää bändipaitaa vaikkei kuuntelisi kyseistä musiikkia.. johtuu luultavasti omasta suuresta rakkaudestani musiikkia kohtaan. mutta ihan miten vaan <:

Anonymous said...

On naurettavaa jos joku pitää esim. Metallican paitaa eikä kuuntele kyseistä bändiä.

kermakakkumekko said...

Gilmore-anonyymi: Anteeksi en ollut tajunnut vielä vastata! :D Elikkä koko asukokonaisuus siinä gilmoren tytöt juttussa on TopShopista! Laukku, farkut, paita, kaikki! :D

Anonymous said...

Must noi helmet on iha kivat... paitaki on hauska.............. mut kaulaliinasta en tykkää :S

Anonymous said...

Ihana postaus! :) Eikai muuten haittaa, että tulostin sun blogista joitain kivoja kollaaseja mitä olit tehnyt? :DD Tein niistä sellaisia "tauluja".
Tää sun blogi on muuten todella ihanasti tehty.

katie said...
This comment has been removed by the author.
Anonymous said...

Mistä olet kopioinut nämä kuvat?

Anonymous said...

tosi kiva postaus (: bändipaidat on kivoja, jos niitä osaa yhdistellä hyvin. tykkäsin varsinkin tuosta mischan bändipaita + neuletakki tyylistä.
minäkin tahdon tommosta cookie rasvaa (:

Anonymous said...

Äääää... Voiko Torshopista tilata Suomeen? :D t: Gilmore-anonyymi

kermakakkumekko said...

Gilmore-anonyymi: Ei valitettavasti voi. :( Olisi niin ihanaa jos voisi. Tietenkin parasta olisi, että TopShop tulisi suomeen.. :>

Anonymous said...

Totta.. Kävin äsken sivuilla kuolaamassa ja ostoskoriin olisi päätynyt yksi jos toinenkin vaatekappale jos vaan mahdollisuus ostamiseen olisi ;) -Gilmore-anonyymi

Milla said...

Mrrr.
Aihe jakaa mielipiteeni; kuten moni onkin jo sanonut, on melkoisen naurettavaa pitää bändipaitoja vain sen takia, että ne ovat niin kuumaa kamaa.
Tämän takia käytänkin usein bändipaitojen tyyppisiä, isohkoja, printillä varustettuja, hieman nuhjuisen oloisia t-paitoja mieluummin.

Anonymous said...

Olen jo vuosia halunnut ostaa lempi bändien paitoja, mutta en ole viitsinyt, sillä tuntisin niissä itseni liian poikamaiseksi. Mutta jutustasi sain inspiraatiota miten eritavoille voin piristää asukokonaisuutta, joten taidan heti suunnata jonnekin verkkokaupan sivuille katselemaan paitoja. :)

Unknown said...

Ahh...Mikä ihana tuoksu tuosta cookie-rasvasta leijjailee. Siis suoraan sanottuna suomen kielellä aivan mahtavan tuoksuista :)

Anonymous said...

Ihan kiva postaus, tee näitä useammin. Pidän blogistasi, ulkonäkö on sievä ja kirjoitat hillitysti. Kuvat ovat siistejä, peukku sinulle kermis!!!

Anonymous said...

oih, mistä toi teline on jossa noi helmet roikkuu? rakastuin siihen.

Anonymous said...

Sait minutkin tilailemaan bändipaitoja! Olen miettinyt, että näytänkö liian poikamaiselta tai "rokkarilta".. Muistakin kirjoituksistasi olen saanut paljon ideoita! Kiitos sinulle! ♥