Tuesday, January 1, 2008

no nyt on jo 08

Oho. Aika kuluu nopeasti. Ehei, aivan liian nopeasti. Muistan hyvin, kun aloitin blogini. Silloin vuosi oli nuori '07. Tässä välissä on ehtinyt olla kevät, kesä, syksy ja aika kalju talvi. Ja silti muistan kaiken, kuin eilisen...

Kauankohan viime postauksestani on? En muista yhtään, mutta toivottavasti ei ainakaan viikkoa, vaikka viime vuonna sen teinkin. Kiirettä on pitänyt, vaikka onkin loma ja postauksien teko on siis luonnollisesti jäänyt hiukan taka-alalle. Ja pakko myös tunnustaa, että laiskuudellakin on oma osansa tässä pelissä.

Vuosi 2007 oli toooodella tapahtumarikas, mahtava sekä haikea vuosi, joten tuntuu hiukan tyhmältä yrittää kutistaa sen muistot yhteen pieneen postaukseen. Mutta toisaalta, ei tähän mitään elämäntarinaa kuulukkaan kirjoittaa, muotiblogihan tämä, joten alle listaan omia suosikki-asioitani epämääräisissä kategorioissa ja niitäkin sekalaisemmassa järjestyksessä vuodelta 2007!

Vuoden trendi: haha, pakko sanoa, että vaikka kuinka olenkin muotiblogin pitäjä, en siltikään seuraa moniakaan trendejä puhumattakaan eri mallistoista tai suunnittelijoista. Olen lähinnä seurannut vierestä, kun muut ovat kokeneet niitä ahaa-elämyksiä leveälahkeisten housujen tai korkea vyötäröisten hameiden kanssa. No yksi trendi, johon tartuin ihan täysillä, oli ne luumun väriset sukkahousut! Eli H&M:n luumusukkiksia on tullut kyllä käytettyä, vaikka olen silti vielä niiden pian last seasoneiksi siirtyvien pillifarkkujen kannalla. Aamen.

Vuoden suunnittelija: Paola Suhonen! On aivan vallan mahtavaa, että hän edusti IvanaHelsingillään Suomea kuuluisilla Pariisin muotiviikoilla. Ja söpöjä vaatteitakin vielä!

Vuoden tyyli: Vuoden tyylin omaavasta henkilöstä tulee postausta huomenna!

Vuoden parhaiten pukeutunut julkkis: Varmaan Mischa Barton.. Emmä tiedä! :D

Vuoden kauneustuote: Tähän on pakko sanoa, että Mavalan kynsilakat. Aivan ihania värejä pienissä purkeissa! Sävyt Dream ja Milky ovat suosikkejani...

Vuoden ostos: JC:stä ostamani sydänpaita on mielestäni aivan täydellinen, vaikka se on ehtinyt olla minulla vielä aika vähän aikaa.

Vuoden elokuva: Hinnasta viis! Ja Helmiä ja Sikoja. Tiedän, tiedän, se on jo vanha leffa, mutta minut se jaksaa aina yllättää uudestaan ja uudestaan!

Vuoden TV-ohjelma: Rakastan kaikkea tosi-teeveetä. Sanonpa sitten vaikka Idols sekä tietenkin Big Brother!! Ja Sinkkuelämää-maratonit oli pakko katsoa!

Vuoden biisi: Tämä on niin kaunis, ja sitä tuli myös kuunneltua monta monta kertaa: The Scorpions - Still Loving You. (joululauluista ehdottomasti Heiluta sun joulukinkkua! :D)

Vuoden lehti: Demistä tykkään kovasti ja Trendikin on hyvä.

Vuoden blogi: Voivoi näitäkin on niin monia! Kaikkia en edes muista! Yksi lemppari on kyllä ruotsalainen Moderniteter...

Vuoden tapahtuma: Näitäkin on niin paljon, enkä edes halua kertoa kaikkia! Varmaan Pariisin matka oli se the tapahtuma, mutta blogin perustaminenkin oli aika iso juttu, koska sitä ollaan kohta melkein vuosi värkkäilty.

Myöhästyneet uuden vuoden toivotukset kaikille lukijoilleni! :)

23 comments:

Strawberry Swing said...

sä sit aina vaan osaat tehä noit kollaaseja, ne on tosi hienoi ja btw helmiä ja sikoja on kyl ihan paras leffa....:D

readyset said...

Minunkin mielestä Mischa pukeuutuu ihan hyvinn mutta jos katsoo tuoreita kuvia niin ei oikein..
Nicole minusta paras pukeutuja..:D

Anonymous said...

Ihana postaus! Ja tuo kollaasi on aivan ihana.
Minua ei haittaa vaikka postauksia ei tulisi viikkoon, koska on kiva odottaa mitä sinä seuraavaksi keksit!
Minkäkin pidän Demista tosi paljon. Tilaan sitä :). Ja Idolssia katson aina kun se tulee. ^-^

Elin said...

Mavalan kynsilakat ovat aivan mahtavia! Omistan 18 kpl :D Jotkut värit ovat kyllä järkyttäviä, kuten teemabileitä varten ostetut superkirkas pinkki ja neonkeltainen, hyh. Minun henk koht lempparini on Rodeo Drive, erilaisissa valoissa täysin erilainen. Ihana. :)

Anonymous said...

Sä oot kyllä mailman paras kirjottamaan, sul on ihana tyyli.
Ja mahtava makukin sulla on, niin vaatteiden, kuin meikkienkin suhteen.

Anonymous said...

hähä, tunnen ton kuvan tytön. :D
kysymys, voitko laittaa sen lempibloggarisi linkin tänne? haluisin myös tutustua siihen blogiin. :)

kiits!

kermakakkumekko said...

waltteri: Voi kiitos waltteri! Niin on! :D

pineappless: Jep se on yleensä juuri joku Mischa tai Nicole tai Olsenit! :D

sweetie: Voi miten kiva kuulla ja kiitos! :) Mäki tilaan Demii.

elin: Oi mäki haluan noin paljon Mavala-lakkoja! :D

lips: Kiitos paaaljon! :)

elin: Se oli jo siinä, mutta nyt vaihdoin värin, niin sen tajuaa linkiksi! :D Oho tunnetko tuon mallin? Hän on todella nätti! :)

Anonymous said...

Tää menee kyllä nyt ihan asian vierestä,mutta koska oot ollu Pariisis tai siis tarkoitan että mikä kuukausi sillon oli?
Olen nimittäin itekkin ollu siellä kesällä ja mielessäni pyörii vahva ajatus siitä että olit kanssani samassa koneessa :D

Anteeksi uteluni!

Anna said...

Mun suosikki sävy Mavalan lakoista on Paris! Se on mielestäni ihana, vaikka ei ehkä kovin persoonallinen.

Anonymous said...

Ihanaa! Joku toinenkin pitää Helmiä ja sikoja leffasta :D
Siis se on niin hyvä ja kaikki näyttelijät (ilman Leppilampea) todella hauskoja. Ehkä se vetää myös siksi,että asun Joensuussa ja tietyt joensuujutut niin hauskoja ja pitkäkuumakesä myös huippu. Joo tulipa turha ihkutus tästäkin..

Strawberry Swing said...

pitkä kuuma kesä on kans just paras...:D

jonna said...
This comment has been removed by the author.
-SL said...

Ihana kollaasi :)

Anonymous said...

tajusimpas vasta nyt että ostamasi JCn sydänpaita on sama kuin moderniteterin tytöllä.

E said...

Hyvää uutta vuotta sullekin.((:

Anonymous said...

Taas kiva postaus! Voisitko muuten laittaa kuvaa siitä Jc:n sydänpaidasta päälläsi? :)

Anonymous said...

löysin äsken videon missä olit voittanu tapaamisen ari koivusen kanssa niin epäreilua reilua ää.

Lina said...

Mustakin oli ihanaa että just Paola Suhonen pääsi Pariisin muotiviikoille. Se on vaan niin cool ja vaatteet on tyylikkäästi todella suomalaisia. Ivana on vähän kuin sellasen klassisen 60-70-lukujen Marimekon angstinen pikkusisko!

Anonymous said...

uteliaisuudesta, onko etunimesi heta?:>

Rita said...

Pillifarkut säilyy muodissa ainakin vielä ensi keväänäkin..

Anonymous said...

postauksiaaaaaa:( love your blog sweety

Anonymous said...

'Vuoden tyylin omaavasta henkilöstä tulee postausta huomenna!'

Yhyy, oon käynyt täällä jokapäivä eikä vieläkään sitä postausta :( murr. Ymmärrän kyllä, jos ei vaan ole aikaa tehdä postauksia, mutta älä hyvä nainen lupaile niitä, jos et aio tehdä! Saatat meidät lukijat lievään epätoivoisuuteen :)

ja psst, mäkin haluaisin nähdä JCn sydänpaidan sun päällä.

kermakakkumekko said...

lilya: hehe mä olin siel lokakuussa! Eli ei kyllä taidettu olla.. :D

anna: Mullaki on se paris! Must se on ihana! :)

aada: hehe Helmiä ja Sikoja on paras! :D

waltteri: Nii :)

*~SL: Kiitos :)

anonyymi: Niin on :D

kynsilakka: kiitos! :)

laura: Joo yritän pistää ;)

anonyymi: woot? ok :D

sia: aika hyvä kuvailu toi! :D

anonyymi: Mistäs sä niin päättelit? :>

rj: jee hyvä!

anonyymi: Joo tulee ihan just!

miau: Voi anteeksi se on toden totta tyhmää luvata ja pettää. ei toistu. se tulee ihan kohta :)