Monday, October 22, 2007

Paris (HUOM! KIRJOITETTU MAANANTAINA, NIINKUIN LUPASIN! :D)

Tämä postaus käsittelee maailman ihanimpaa kaupunkia Pariisia. Olin siellä viime viikon torstaista sunnuntaihin eli neljä päivää. Vaikka se voi kuulostaa kovin pitkälle ajalle, tuntui, että emme ehtisi tehdä mitään. Pariisi on niin kaunis ja yllätyksellinen kapunki, että joka kulman takaa voit löytää uuden ihanan kaupan, puiston tai esimerkiksi kahvilan.

Nyt loppujen lopuksi olen oikein tyytyväinen matkaan, sillä sain nähdä ja kokea juuri ne asiat, mitä toivoinkin. Ja vaikka Pariisissa oli metrolakko juuri sen ajan, kun olimme siellä, täytyy kyllä todeta, että siitä oli vain hyötyä: matkustimme bussilla ja kävelimme, opimme tuntemaan kaupunkia paremmin ja mikään matkan varella oleva nähtävyys tai kauppa ei jäänyt näkemättä.

Alle piirsinkin kartan (kannattaa klikata!), jotta saisitte enemmän selkoa, missä kaikkialla kiertelimmekään:

Karttalla näkyy siis Pariisin ihana keskusta. Numerot merkitsevät päiviä ja muut kuvat ovat nähtävyyksiä ja kauppoja tai kuppiloita, joissa kävimme. Kadutkin on merkitty karttaan ja Seine-joki virtaa siis persikkaisessa sävyssään (:D) läpi keskustan.

Aloitanpa järjestelmällisesti ensimmäisestä päivästä Pariisissa, joilloin kävelimme Champs Élyséen päästä päähän Louvrelta Riemukaarelle.

Päivämme alkoi Helsingissä aikaisella herätyksellä ja lentokentälle ajamisella. Ennen kuin tajusinkaan, istuin Finnarin koneessa menossa Pariisiin. Matka tuntui naurettavan lyhyeltä ja noin kello 11 Suomen aikaa olimme perillä. Kun tavarat oli heitetty hotellille, (joka sijaitsi latinalaiskorttelien läheisyydessä) toivomuksestani suuntasimme ensimmäiseksi Pariisin kuuluisalle ostoskadulle Champs Élyséelle.

Matka sinne oli melko pitkä, mutta metrot eivät lakosta johtuen kulkenut. Vielä emme myöskään tunteneet kaupungin bussireittejä, joten ainoa toimiva vaihtoehto kalliin taksin sijaan oli siis kävely.

Kävellessä näki ihania suklaapuoteja ja pikkukahviloita, kauniita ja tyylikkäitä ihmisiä sekä upeita rakennuksia. Paikalliset hymyilivät ohi kävellessään ja auttoivat, jos heiltä neuvoja kysyttiin. Näin siis kumottiin ainaiset juorut pariisilaisten epäystävällisyydestä.

Kun lopulta saavuimme Seinen joen rannalle, olin aivan innoissani. Maisema oli niin kaunis ja tunnelmaa väritti hauskat eri väriset kirja- ja julistekojut. Uskomattoman iso ja hieno Louvre-museo oli nenän edessä ja kun katsoi vasemmalle, näki Notre Damen. Oikealla puolestaan komeili Louvren pitkä ja taiteellinen puisto sekä iki-ihana Eiffel-torni.

Kun olimme kävelleet tämän kulttuurin keskipisteen läpi Champs Élyséelle, tunnelma lässähti. Koko katu oli hiukan pettymys, pelkkiä kalliita merkkikauppoja ja ravintoloita. Toki sen päässä on hieno Riemukaari, mutta mikä siinä kadussa on niin erikoista? Paras kauppa kadulla on kuitenkin positiiviseksi yllätykseksi osoittautunut Sephora, josta ostin vaikka mitä!

Alla vielä kuvia päivältä 1.





Seuraavana luvassa siis päivä kaksi, jolloin olimme vanhempieni kanssa shoppailemassa Boulevard Haussmannilla. Kyseiseltä ostoskadulta löytyvät mm. tavaratalot Printemps sekä Lafayette.

Aloitimme kierroksen siis Printempsin sisustustavaratalosta. Kaikkea söpöä siellä oli, kakun muotoisista kynttilöistä Kenzon napeilla koristelluihin tyynyihin. Itse tavaratalosta ei löytynyt oikein mitään, mutta ylimmässä kerroksessa oli ihana yllätys: kahvila, joka sijaitsi katolla ja voitte vain arvailla, millaisia näkymät olivat. Sieltä näki koko Pariisin ja samalla sai juoda virkistävää appelsiinimehua sekä syödä pehmeää kroisanttia. Todella hyvä keksintö rakentaa kahvila sinne!

Seuraavaksi siirryime naisten Printempsiin (kyllä, niitä on monta: sisustus, naisten sekä miesten Printemps, ja joka ikinen oli yhden Stockmannin kokoinen!)

Kerroksia oli monta, mutta eniten mieleen jäi trendi-kerros, couture-kerros sekä kenkä-kerros.

Trendi-kerroksesta löytyi kuulusia, hiukan halvemman budjetin suunnittelijoita mm. Cheap Monday, See by Chloe, Acne ja Juicy Couture. Tästä kerroksesta ostin American Vintage-merkkisen kulahtaneenroosan puuvillatunikan. Samasta kerroksesta löytyi myös Mango ja Zara, josta löysin legginssit sekä ihanan A-linjaisen talvitakin.

Couture-kerroksesta löytyi sitten niitä ”hiukan” kalliimpia merkkejä, kuten Marc Jacobs, D&G, Chanel, Chloé sekä Stella McCartney. Täällä tunsin oloni hiukan ulkopuoliseksi niiden huoliteltujen pariisilaisnaisten joukkoon. Myyjät suorastaan kyyläsivät jokaista liikettäsi ja kaikissa vaatteissa oli miljoona eri hälytintä ja johtoa. Tunnelmaa ei myöskään parantanut Stellan ihanan, mutta aika normaalin T-paidan kolmenumeroinen hinta.

Kenkäosasto taas oli edelliseen kerrokseen verrattuna aivan ihana!
Kenkiä oli maasta taivaaseen ja tuli törmättyä mm. Chanelin mustakärkisiin ballerinoihin sekä Burberryn niittikenkiin, jotka sädehtivät myös Elin Klingin blogissa ja nykyään kai myös hänen jaloissaan.

Lafayetessä emme ehtineet käydä, sillä loppujen lopuksi se on melko samanlainen kun Printemps ja sinne turistit suuntaavat yleensä ensimmäisenä, mistä johtuvat kauheat ihmisruuhkat kyseisessä tavaratalossa. Lisäksi tuli jo viime vuonna todettua, että henkilökohtaisesti minusta Printemps on parempi.

Alla kuvia päivältä 2.




Kolmantena päivänä seikkailimmekin Montmartrella, josta löytyi mm. valkoinen kirkko Sacre-Coeur sekä punainen tuulimylly-teatteri Moulin Rouge. Kuitenkin päällimmäinen tarkoitus tulla sinne oli Amelie-kahvila. Kun kuulin, että se on oikeasti olemassa, olin hypätä kattoon. Sinne siis oli pakko suunnistaa!

Monmartrelle menimme bussilla ja kävellen.
Ensiksi kuljimme ns. Pariisin "Intia-osan" läpi. Asukkaat olivat intialais-ranskalaisia. Joka paikassa tuoksuivat suitsukkeet ja värikkäitä mekkoja sädehti joka näyteikkunassa. Pariisilla on siis monta erilaista puolta, eikä tavanomaiset mielikuvat pariisilaisnaisesta chanel-jakussaan hörppimässä kahvia Eiffel-torni takanaan pidä olleenkaan paikkaansa. Kaupungilla on monet kasvot, ja tuo edellinen mielikuva on se kaupallistettu ja yleistetty näkökulma.

Intia-osan jälkeen näkyikin jo upea
Sacre-Coeur. Kirkon ulkopuolella parvehti luonnollisesti uskomaton määrä turisteja, mutta ihan syystä: jo sen ympärillä olevat maisemat olivat niin uskomattomia, että ei tiennyt kumpaa tulikaan katsomaan, Sacre-Coeuria vai maisemia?

Kirkon ja turistivirran jälkeen kävelimmekin rauhallisella asuinalueella, jossa talot olivat kuin huolellisesti koristeltuja piparkakkutaloja.

Yhtäkkiä huomasin erään kahvilan, joka oli muihin kuppiloihin verrattuna uskomattoman täynnä. Tämä
turistimagneetti paljastuikin Amelie-kahvilaksi. Sisällä sisustus oli aivan se sama kun elokuvassakin ja seinällä komeili iso Amelie-juliste. Ruokalistalta löytyi myös Amelie-niminen jälkiruoka, elokuvan juoneen sopiva paahtovanukas. Elokuvassahan kerrottiin, että Amelie tykkää rikkoa paahtovanukkaan kuoren lusikalla. Sitä tilasin ja oli muuten todella hyvää!

Kun poistuimme kahvilasta lähimmälle bussipysäkille (tässä vaiheessa osasimme jo bussireitit), ohi vilahti myös Moulin Rouge.






Tämän romaanin jälkeen onkin hyvä siirtyä ostoksiin!

1. Pariisissa erilaisia putiikkeja ja kojuja on joka paikassa. Eräästä hotellimme läheisestä kaupasta ostin nämä hiukan Converseja muistuttavat kengät. Missään ei siis lue, että ne olisivat Converset, ne ovat jotain ihan omaa merkkiään. Väri on ihana ja ne tuntuvat mukavilta jaloissa. Saappaita en siis löytänyt, mutta näin syksyllä pärjään vielä ihan hyvin esimerkiksi näillä!

2. Tämän vyö-rannekorun löysin Montmartren eräästä tilpehöörikaupasta. Värejä oli monta, mutta violetti miellytti eniten silmää.

3. Sephora-kosmetiikkakauppoja löytyi Pariisista melkein joka kulmalta. Meikkejä oli enemmän kun missään muualla ja sieltä löytyi todella erilaisia ja epätavallisia kynsilakanvärejä. Mukaan tuosta ihanasta kaupasta ostin kermaisen luomivärin, persikkaisen poskipunan ja luumuisen sekä taivaansinisen kynsilakan.

4. Hotellime läheisyydessä oli paljon matkamuistokauppoja. Eräästä kojusta löysin tämän ihanan Pikku Prinssi -meikkipussin ja se oli aivan pakko ostaa. Pikku Prinssi -tuotteita Pariisista löytyy todella paljon, samanlailla kun meillä Suomessa löytyy esimerkiksi Aku Ankka -tilpehööriä.

5. Samaisesta kojusta löysin tämän melko kliseisen ja hiukan mauttoman I love Paris- paidan. Sen teksti on kuitenkin niin osuva ja paita kokonaisuutena on erittäin hauska. Piristää kivasti asua!

6. Kortti- ja julistekojuja löytyi kaikkialta, varsinkin Seinen läheisyydestä. Nämä söpöt kortit meinaan kehystää.

7. Kuvassa olevan H&M-paita muistutti minusta jotenkin Luxurious-blogissa monta kertaa esiteltyä Cheap Mondayn pisara-paitaa. Teksti on hauskasti (ja ehkä hiukan mauttomasti) epäselvä ja printissä on juuri tuollaisia ”pisaroita”.

8. Olen pitkään etsiskellyt uutta villakangas-talvitakkia. A-malli ja tummanharmaa väri olivat päätoivomukset ja tämä Zaran malli täytti vaatimukset. I love this!

9. Ostin varalta tämän Ranskan Voguen jos tulisi tylsää ja olisi aikaa lukea. Loppujen lopuksi en kerennyt edes avata sitä. Kuvassa näkyvä huivi, jonka ostin eräästä kojusta, on pariisilaisten perusvaatekappale. Jokaisella vastaantulijalla oli asukokonaisuuten yhdistetty jonkun värinen pashminahuivi, miehillä sekä naisilla. Itse valitsin kaikista sateenkaaren väreistä tämän suklaanruskean.

10. Tämän aivan ylisöpön kissakukkaron ostin latinalaiskorttelista. Siellä oli paljon ihania ravintoloita sekä korukauppoja.

11. Olin aivan murtunut, kun kuulin, että tämä kuvassa näkyvä Stella McCartney look-a-like-villatakki ei tule suosiostaan johtuen Suomeen. Pariisin H&M:ssä kun käväisin, löysin Trend-osastolta viimeisen kappaleen tätä aivan ihanaa villatakkia! Sen ostamista en epäillyt hetkeäkään!

12. Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä tämä American Vintagen tunikamekko. Kaikki kyseisen merkin vaatteet ovat tarkoituksellisesti kuluneen näköisiä, ohuita ja murretun värisiä. Kuten taisinkin jo mainita, olisin voinut ostaa kaikki American Vintagen esillä olleet vaatteet. Lopulta valitsin niiden joukosta tämän.



Matka oli oikein onnistunut ja toivottavasti tekin saitte jotain selkoa siitä! Kiitos jos jaksoit lukea! :D





45 comments:

Unknown said...

Kuullostaa,että matkasi meni loistavasti ja TODELLA hyvä niin.
Itsekkin olen nyt lähdössä vähän ajan päästä jälleen Pariisiin seikkailemaan :)

kermakakkumekko said...

mantelimassa: Nomutta sehän on enemmän kuin mukavaa! ;) Pidä hauskaa siellä! Ja tuo mulle tulkku! :D

Anonymous said...

Nyt kuule täysi kymppi selostuksesta ja kuvista! :)

Anonymous said...

Ihanimpaa=ihaninta
Karttasa=kartassa

Kannattaa katsoa Youtubesta Finnish for Supermodels-video. Jokseenkin yhtä hyvin puhut suomea.. :P

merikarhu said...

kyllä Pariisin matka mullekkin kelpaisi! Ihania ostoksia. Lueskelin vähän sielä sun täältä, kivat kuvatkin.

Salla said...

Sinä senkin sika sait tuon ihanan H&M:n neuletakin!!! :D Tuo talvitakkisi muuten näyttää kovasti samalta kuin omani, jonka löysin tuossa joskus kuukausi- pari sitten myös Zarasta.. :) Oli kiva lukea matkakertomustasi ja Sephora tosiaan on ihana! Tai enhän minä siellä ole ikinä käynyt, mutta tuotteita löytyy minulta aika paljonkin :)

Anonymous said...

Luin, alusta loppuun :) Ihana matkapostaus, oli mukava lukea myös muutakin, kuin pelkät ostokset! Olen superkateellinen Amélie-kahvilasta.

Anonymous said...

ihania ostoksia <3

kermakakkumekko said...

anonymous: ktitos pitääppä korjata nuo vhireet. kaston sen viideon heti ku krekeen :P

Anonymous said...

samoissa paikoissa oot kierrellyt kun mä. munki mielestä printemps on lafayetteä parempi ja se kahvila aivan upea! tosin lafayetten katolla oli kyllä iso tasanne jossa oli kiikareita ja niistä pysytyi kattomaan. Näkpöalat sieltäkin oli kertakaikkiaan mahtavat.
Ihania vaatteita löysit:)

Anonymous said...

Onpa makoisa juttu Pariisista!

Heitänpä sulle tämmösen ''haasteen''

"Ota kuva lähimmästä ikkunasta avautuvasta maisemasta, tai jos olet ulkona, kuvaa bloggausympäristösi. Liitä kuva blogiisi ja kerro, missä yleensä bloggaat (kotona, töissä, kirjastossa, kahvilassa jne.) ja onko kuvassa kyseessä normaali bloggausympäristösi. Haasta mukaan haluamasi määrä muita bloggaajia ilmoittamalla haasteesta heidän kommenttilaatikkoihinsa."

Anonymous said...

Matkas kuulosti ihanalta. Olitko siis käyny ennenki Pariisissa? Entä muualla Ranskassa? Osaatko ranskaa? Itse olen opistellu sitä nyt vuoden :D En kyllä oo vielä yhtään hyvä, mutta kaipa mie edistys pikkuhiljaa..Btw ihania kuvia <3

Anonymous said...

Itsekin kävin Pariisissa kesällä, mutta en ehtinyt käydä Printempsillä : <<

MUTTA ärsyttää ihan saatanasti että tuota H&M Trend- villatakkia ei tule Suomeen ja sitä löytyi Pariisista, vitun vitun vittu.

minä vaan said...

toi sun pariisi-homma oli just hyvä. mäki oon käyny pariisis ja siel oli tosi hauskaa. mä luulen, et oon käyny samas kahvilas siel ostoskeskuksen katol eikö siin oo benetton siin alapuolel tai vastakkaisel puolel? ja ootko käyny paris disneylandids? mä oon ja siel oli tosi hauskaa. oon käyny pariisis yhden kerran ja olin sillo 8-vuotta. oliko siin kahvilan lähel mitään H&M? no siin mis mä kävin, oli H&M ja se benetton ihan lähel.:DDD

minä vaan said...

I <3 paris!
:DD

ktrus said...

Ihana postaus tämä, kiva kun kerroit ihan tuosta matkastasi, etkä vain ostoksistasi. Ja luin tämän postauksesi ihan kokonaan. Ja nuo ostoksesi on myös todella ihania, varsinkin tuo neuletakki!

Anonymous said...

Tuo h&m:n neule!! jotain niin ihanaa :D toivottavasti löytäisin tuollaisen tukholman h&m:stä ;)

ja luin tämäm alusta loppuun mielenkiinnolla, nyt sitä omaa pariisin matkaa odotellessa <3 aivan ihanalta kuulostaa ja ihania ostoksia ! menikö muuten paljon rahaa noihin ostoksiin, ja paljon tuo h&m neule maksoi?:)

Anonymous said...

olin aika paljon pettynyt matkaasi. oisin aatellut että ostat ja tuhlaat paljon enemmän. mut jos ei ollut rahaa ni ei kai sitten.

c said...

Oli ihanaa lukea matkastasi! Kivoja ostoksia, ihania kuvia ja tekstistä paistoi läpi kuinka onnistunut reissu oli ollut! Pakko päästä itsekin Pariisiin.

c said...
This comment has been removed by the author.
Anonymous said...

ihana postaus ! :) selvästi ollut mukava matka. minäkin haluan pariisiin, varsinkin nyt kun vielä opiskelen ranskaa :D toi i<3paris paita on niin söpö!

Milla said...

Pienenpieni sivuhuomautus; Klingin popot ovat kopiot ;)

Pariisi-kuumeeni sen kuin nousee nousemistaan... Toivottavasti pääsen lähtemään sinne jo keväällä, ettei tarvitse kesään odottaa!

Anonymous said...

Kävin itse Pariisissa syyskuussa ja minusta siellä ei hymyillyt ainutkaan vastaantulija, vaikka antoivatkin apua kun kysyimme tietä Sakreköörille:D (=Amelie-kahvila)
Muuten Pariisi on, niinkuin sanoitkin, kaunis kaupunki ja rakastan juuri noita pieniä putiikkeja sekä kauniita puistoja:>

Kivoja ostoksia olet tehnyt!

Anonymous said...

ihana teksti! ja kivoja ostoksia! itsellekin tuli matkakuume:>

Anonymous said...

ihanan paljon ostit. kirjoitat kivasti ja söpösti! :) en uskoisi sinua niin nuoreksi. ihania tavaroita, kivasti laitettuja kuvia ja hyvää tekstiä! <3 ihana blogi, älä ikinä lopeta!

Anonymous said...

Kyllä olit kivasti kertonut matkastasi, ihania kuvia <3 Itsekkin olen kerran käynyt Pariisissa, ikävä vain kasvoi postauksen luettuani :D <3 Ja sitten kyllä menen Amelie-kahvilaan. :) Kivoja ostoksia!

Anonymous said...

Ääh, itekkin etsin Lontoosta tota hm trendin villapaitaa, mutta en nähnyt sitä missään. Meinasin huutaa kateellisuudesta kun A tänään kertoi sinun ostaneen sen :D
Tosi kiva juttu ja muutkin ostokset on ihania. =)

-SL said...

Kuulostaa hienolta matkalta!:) ihania kuvia..
Todella suloinen tuo kissakukkaro!

Itse tässä mietin minne lähdettäisiin, kun äitini voitti lentoliput :) niillä pääsisi: Pariisiin, Nizzaan, Barcelonaan, Roomaan, Milanoon, Ateenaan

voisitko mahdollisesta kertoa jotain lisää Ranskasta?
pärjääkö siellä englannilla vai onko pakko osata vähän ranskaa?
Oliko Pariisin hintataso todella kallis? entä ravintoloiden hinnat? saiko ravintoloista mitään esim. 5 eurolla? muutama viikko sitten Italiassa oltuani sinne oli laitettu kauheat turistimenut joissa hinnat oli alkaen 14€ ja kala-annos 40€ :o

Anonymous said...

mun mielestä taas lafayette oli parempi kuin printemps. olisin ostanut vaikka koko naisten vaateosaston tyhjäksi jos rahaa olisi ollut enemmän ;) ja oi sitä kultaista keskiaulaa <3

ninni said...

oi ihanaa!
äiti ilmoitti tänään että huomenna varataan lennot ja parin viikon päästä suunnataan pariisiin!
eli aivan kuin tilauksesta tuli tää juttu!
mahtavasti kirjotettu ja esim toi printempsin kahvila oli hyvä vinkki..
kiitos kiitos kiitos<3

Anonymous said...

Todella kiva juttu Pariisista:) ostokset on myös kivoja:) hyvä vastaus muuten tuolle anonyymin kielioppi kommentille;D pitää kokeilla seuraavalla kerralla samaa.

Anonymous said...

Voi, aivan upeita ostoksia! Varsinkin tuo pikkuprinssimeikkipussi sekä rannekoru :) Minäkin haluan Pariisiin!!

Anonymous said...

Oi, ihana postaus. :) Kuvat oli kivoja, ja olen ekstrasuperkateellinen tuosta herkullisesta H&M:n neuletakista :D ! <'3

Chloe said...

Munkin tekee mieli Pariisiin tän postauksen takia! :>> Ostoksista ihanimmat ovat ehkä I<3PARIS-paita, paljettikukkaro ja aivan ihana H&M Trendin neuletakki!

Ria said...

Voi kuinka hieno matka-kooste! Oli tosi mielenkiintoista lukea :) H&M:n neule ihana!

etta said...

Olin itekkin pari vuotta sitten Pariisissa ja se on kyllä ihmeellinen kaupunki! Jos tykkäsit Pariisista, niin ihastut varmasti myös Roomaan! Suosittelen vilpittömästi.

Kartta oli muuten hauskasti piirretty ja muutenkin hauskoja kuvia :)

Anonymous said...

no odotitko että jossain maailmankuululla ostoskadulla vilisisi halpakauppoja?

Anonymous said...

Mäki haluun pariisiin <3

nana said...

Tuo villatakki on aivan ihana :) Ja muutenkin juttu oli todella hyvä ja kuvat ihania, kiitos tästä!

kermakakkumekko said...

Kiitos aivan ältsi paljon kaikille kommenteista! Vastaan teille sitten ajan kanssa myöhemmin! :)

milian said...

Oi, et uskokaan, kuinka paljon tästä postauksesta oli hyötyä minulle! Olen menossa joulun jälkeisiin alennusmyynteihin ja uudeksi vuodeksi Pariisiin. Ikimuistoinen matka siis varmasti tulossa ;>

Shoppailu on Pariisissa ihanaa, kun tietää, missä kannattaa käydä. Olen kerran jo käynyt kaupungissa, mutta vinkkiesi avulla osaan varmasti suunnistaa parhaisiin paikkoihin (ei vain niihin suuriin tavarataloihin).

Mielestäni sisustus-Printemps ei ollut yhtään kiva, kauhean sotkuinen sekä ruuhkainen ;s Mutta täytyypä käydän naisten talon puolella... ;D

milian said...

etta: Roomakin on aivan mahtava kaupunki!<3 Kävin siellä viime kesänä, se4kin on shoppailuparatiisi. 1,5km pituinen ostoskatu täynnä kauppoja, joissa oikeasti voi ostaa jotain!

Anonymous said...

Kai vierailit Faubourg Saint-Honorélla? Sitä ei sovi jättää väliin? ;)

Anonymous said...

Yök.. Kauhean lapsellisia ostoksia! minkä ikäinen olet ehkä 10v? ja luet jotain Pikku prinssiä hahahaa tässä meille oikea tyyli-ikoni!!

Miksi huijaat että vastaat tänne kirjoitettuihin kysymyksiin etkä edes vaivaudu oikeasti vastaamaan, kirjoitat vaan uusia postauksia! säälittävää enpäs tiedä oletko edes Pariisissa oikeasti käynyt kun et pysty vastaamaan edes kysymyksiin :D ja tuollaisia ostoksia saa Suomestakin, ei mitään erikoista noissa.

sinua ei kiinnosta yhtään kuka blogiasi lukee, kunhan vain kommentteja tulee! no tässä sellainen

kermakakkumekko said...

*~SL sanoi...
Kiitos!

Onneksi olkoon voitosta! :D

Ranska on minusta oikein sopiva kaupunki shoppailua, kahviloita ja kulttuuria rakastaville ihmisille.
Englannilla pitse pärjäsin melko hyvin, mutta aivan kaikki eivät ymmärrä. Mutta yllensä joku muu enkkua osaava heille sitten kääntää ranskaksi.

Hinnat olivat melko paljon havelmpia kuin suomessa ja turistiravintolat kiskobvat enemmän rahaa, kun sellaiset ns. kansatietää-paikat, jotka saattavat olla hiukan syrjemmällä nähtävyyksistä ym. 5 eurolla ei minusta sieltä paljoa saa. Kahvilasta ehkä.
Oho tuo italia-juttu! :O