Saturday, October 6, 2007

kevättä ennen talvea

Ompa aika kulunut nopeasti. Muistan vielä, kun koulu alkoi. Aurinko paistoi ja näki tuttuja kasvoja. Nyt siitäkin on jo pari kuukautta ja pian on syysloma. Sitten tuleekin joulu, jonka jälkeen on vuosi 2008. Me emme ehkä mene ajatuksissamme vielä näin pitkälle, mutta muoti kyllä menee. Ennen kuin syksyn 2007 lumi on tippunut taivaalta, vuoden 2008 kevät muoti on jo esitelty muotiviikoilla. Tässä maistiaisia tulevan (kaukaisen) kevään muodista:


Stella se vaan osaa. Miten joku muotisuunnittelija voi aina yllättää positiivisesti, vaikka mallistot ovat aina melko erilaisia? Stellan kevään 08 mallisto on kivan tyttömäinen, johon on yhdistetty sopivasti intiaani-henkeä. Mallistossa on myös 70-luvun puukenkä-vaikutelmaa. Intiaani-teemaa tuo pienet, värikkäät, yhteen punotut helmikoristukset kengissä sekä asusteissa. Räikeät kukkakankaat ovat ehkä hiukan liian boheemeja minun silmille, mutta kokonaisuudessaan mallisto oli ihana yllätys. Stella vaan osaa aina yllättää.


Diane Von Furstenbergin kevät-08 mallisto oli oikein positiivinen yllätys. Kankaiden kuviointi ei onneksi ollut niin räikeää ja graafista, mitä yleensä ollaan Dianelta totuttu näkemään. Mekkojen mehukkaat sävyt ja kuviointi tuo mieleen kuuman safarin sekä trooppiset hedelmät. Kokonaisuuden kruunaa yksinkertaiset korut ja kukka korvan takana.


Valentinon kevään mallisto tuo pastellinsävyisistä mekoistaan mieleen vaahtokarkit. Päävärit kokoelmassa onkin siis vaaleanpunainen, vaaleanvioletti sekä sitruunankeltainen. Joillekkin kyseiset värit voivat aiheuttaa päänsärkyä, mutta minusta tuo yhdistelmä on sopiva piriste valkoisten ja muiden luonnonläheisten värien sekaan. Tyttömäisyyttä mallistosta ei jää puuttumaan, mutta joissakin luomuksissaan Valentino oli mielestäni mennyt vähän överiksi. Mutta hauska tämä mallisto oli ja kokonaisuudessaan se vaikutti oikein kivalta.

Mikä mallisto on eniten sinun mieleesi?

Loppuun vielä mielipidekysely: Kaksi eri mekkoa ja korua, mutta samat sukkahousut. Kumman kanssa luumusukkikset käyvät paremmin?



1. asu: Mekko: Indiska, Ruusu: äidin (H&M), Sukkikset: H&M.
2. asu: Mekko: H&M, Käsikorut: Accessorize, Sukkikset: H&M.

35 comments:

setsu said...

Minä sanoisin ykkösasun paremmaksi vaihdoehdoksi, jotenkin tuo valkea mekko jättää ylävartalosi todella kalpean oloiseksi. En tiedä, vaalea mekkokin kuitenkin on tosi nätti, joten ehkä voisit tummentaa yläosaa asusteilla tai vaikka jollain neuleella tms?

Milja said...

Minä en oikein innostunut yhdestäkään esittelemistäsi näytöksistä. Valentinolta löytyi kolmikoska eniten uutta energiaa, mutta sekin jäi valjuksi. Erityisesti Stellan näytös oli minusta täysi floppi, sillä vastaava kukkakuosi koluttiin aiemmin liian tarkasti läpi, eikä leikkauksista tullut esille mitään uutta. Liian turvallista.

Asuistasi ensimmäinen toimii paremmin. Varsinkin, jos ruusu olisi sukkisten kanssa samaa sävyä - nam :)

elle s'ennuie said...

Minua taas jostain syystä toinen asu viehättää enemmän, mutta yläosa tosiaankin tarvisi jotain asustetta piristukseksi ja alaosan tasapainoksi, näin se on, kuten noorakin sanoi, liian kalpea.

Anonymous said...

minuakin viehättää enemmän kyllä toi 2asu.. mut molempii sopii!(: itse vaan en tykkää ruusuista :-D

katie said...

ehdottomasti asu numero 2 on parempi, mielestäni se on enemmän yhtenäinen kuin ensimmäinen vaihtoehto.

Lise said...

ensimmäinen asu on todella kivan näköinen, mahtaakohan johtua ruususta, koska toinenkin on kiva? :D noh, ensimmäisen laittaisin itse.

Todella ihanasta muokatut kuvat muuten, alkoi tekemään mieli jätskiä ja onneksi sitä on pakastimessa ;D

Anonymous said...

tykkäsin kaikista näytöksistä. Valetinon väriyhdistelmät olivat ihania! tuollaista karkkimuotia lisää kiitos ! :D

Ja mielestäni valkoinen mekko sopii niiden sukkahousujen kanssa paremmin. jotenkin korostuu niin nätisti, kun mustassa taas hieman katoavat.

:)

Anonymous said...

Ykkös asu on parenpi vaihtoehto. En tiedä miksi, se vain näyttää paremmalta. Valkoinenkin on todella nätti.

Anonymous said...

Kummatkin asusi oikein kivoja, kuitenkin tykkään enemmän musta+liila yhdistelmästä kuin liilasta valkoisen kanssa.

Näyttääpä nuo keväiset kuvat ihanan raikkaalta, tämän hieman ankeaksikin kutsuttavan syysmuodin rinnalla :)

Anonymous said...

vaaleamekko+luumusukkikset+ruusukoru

Anonymous said...

Mustamekko eli nro 2

Anonymous said...

Mustan mekon kanssa käy paremmin. :)

Anonymous said...

En pitänyt mistään näytöksistä mitä esittelit, mutta omat suosikkini olivat 3.1 Phillip Lim, Proenza Schouler, Chloè ja John Galliano:)

Anonymous said...

mun mielestä se musta mekko on parempi: )toi ruusu koristeki on kiva!

Anonymous said...

tykkään molemmista asuista, mutta jos olisi pakko valita, niin ehkä 2:)

Anonymous said...

pidän enemmän toisesta asusta, vaikka ensimmäinenkin on söpö :)

Strawberry Swing said...

mielestäni stella mccartneyn mallisto on ihan kiva, hieman liian vaalea, diane von furstenberg on ihan kiva, ainakin värikäs,mutta valentinon mallisto on ihan hirveä, varsinkin ensimmäine asu. värit on aika karseet eikä sovi yhteen. ja asuista toi eka vaikka se tarviseekin pistystä

-minna-

Anonymous said...

mielestäni musta käy ehkä paremmin :)hei muuten, tietäkö kukaan mikä salasana preciousmen blogilla on?? tulee vieroitusoireita kun en pääse lukemaan pg:n blogia..

Anonymous said...

Valntinon leikkaukset ja vaatteet itsessään ovat musta kauniita, väreistä en pidä. Stellassa en näe mitään erikoista, niin nähty.

Diane Von Furstenberg oli minusta paras. Kauniit vaatteet ja selvät värit.

Pidän toisesta asustasi, eli vaaleasta mekosta. Kaunis.

Anonymous said...

voi sentään! aivan ihania nuo kaikki näytökset, rakastuin ensi silmäyksellä! kaikki olivat mielestäni mahtavia, kakkoseksi tosin jäi tuo dianen näytös ehkäpä: se ei tarjonnut uutta niin paljon kuin stella ja valentino. stellan näytös oli todella raikas ja tyttömäinen, suloinen. valentinosta taas pidin karkkimaisten värien tähden. kiitos tästä piristyksestä, aloin melkein jo odottamaan kevättä! oikein onnistunut postaus :>

Anonymous said...

Stellan näytöksen vaatteet oli ihan kivat, mutta oon tykänny sen joistan aikasemmista enemmän. Nuo kaks muuta ei ollu mielestäni hienoja. Sukkikses käy paremmin musta mekon kanssa, vaikkakin siitä tulee vähän mieleen jonkun vitosluokkalaisen "teinin" joulujuhla asu, ostettuna lindexin lasten osastolta. Sorge vaan. Toisen mekon kanssa ei värit sovi..

Chloe said...

Kaikki esittelemäsi näytökset ovat oikein onnistuneita, en osaa kyllä valita niistä lemppariani, ehkä Diane. Sinun omista asuistasi tykkään numero kakkosesta enemmän. Luumusukkikset ovat ihania!

Anonymous said...

pidin stellan mallistosta, vaikka se hieman laimea olikin. myös dianan oli ihan okei, varsinkin ensimmäinen kokonaisuus oli onnistunut. viimeinen, eli valentinon mallisto oli aivan kaamea, ne väriyhditelmät ja kaikki! sinun asuista pidin enemmän vaalemekko-asusta vaikka korun olisi mielestäni voinut jättää pois, pidän yksinkertaisesta :D kiva postaus !

Chanske said...

Selailin tossa sun vanhoja juttuja ja siinä sun löydöt ja ostokset osiossa oli se harmaa organic cotton mekko. Paljonko maksoi? Entä kuinka pitkä olet? x) Olis kiva tietää. Sun blogi on erittäin hyvä.

Anonymous said...

must pukeudut tosi massasti. kaikilla on noi luumu sukkikset ja sama nahkatakki

Anonymous said...

Ensimmäinen. :)

Milla said...

McCartneyn näytös oli kyllä kaunista katseltavaa.

Anonymous said...

Onko tietoa miksi bg:n blogiin ei pääse?

evi said...

Help!
Mitä kuvankäsittelyohjelmaa käytät? Mistä sen saa? Käsittääkseni sullakin on siis Mac?

Anonymous said...

Ihanan värisiä nuo kevät kokoelmien asut :) can't wait!
tykkään myös asustasi jo noista kengistä

Anonymous said...

2 kivempi asukokonaisuus!

Anonymous said...

Näytät kauheen pitkältä. Minkä pitunen oot suurinpiirtein niin tietäis vähän itekkin et miltä noi vaatteet näyttäis mun päällä. :)))))

kermakakkumekko said...

Mä oon 162 cm :)

Anonymous said...

Kivaa kun tuli juttua kevätmuodista noin positiiviseen sävyyn :)
Tuon lopun kahdesta mekosta, kumpikin näytti omanlaiselta, mutta lopulta kallistuin sitten sen luonnon(?)valkoisen mekon puolelle :>

Anonymous said...

Minä valitsisin myös ykkösasun. Valkoinen vähän ihmetyttää asu numero kakkosessa..