Tuesday, November 4, 2008

anyone else but you

Se on kuin aika olisi pysähtynyt. Mitään ei tapahdu, kukaan ei puhu, mitään ei kuulu.
Se ei ole eilen, eikä tänäänkään tunnu oikealta sanalta. Ei tiedä, eläisikö edellistä vai siirtyisikö tulevaan. Vaikka tavallaan odottaisi tapahtuvan jotain, hiljaisuus sekä ajan väsyminen tuntuu rauhoittavalta. Nyt ei kuulu eikä tule käymään mitään, ei hyvää eikä pahaa.

Kahden välillä kierteleminen on ihanaa. Kamalaa myös. Vaihtoehdot kiehtovat, mutta kaikista eniten niiden välillä pysytteleminen, tasapainotteleminen. Monissa tilanteissa sellainen ei ole mahdollista, mutta tiedän yhden poikkeuksen. Ne hetket, kun ei ole enää eilinen yö eikä suoranaisesti huomisen aamukaan. Niissä hetkissä ei tapahdu mitään. Yleensä haluan myös nähdä ja tuntea nämä hetket. Ne kyllä haittaavat yleistä rytmiä, jonka arki asettaa. Joskus on kuitenkin kiva tehdä poikkeus, eikö niin.


Tämän päivän, tai siis eilisen ja huomisen välisen hetken inspiraationi sain ivanahelsingin uudesta lonely tiger -mallistosta, jonka kuvat ovat kauniin utuisia ja rauhallisia.



Eilen tympääntyneenä asuuni päätin napsaista edes kuvia, joissa päälläni on jotai kivaa. Yksinkertaista, mutta kivaa.


Lyhyen yön ja aamun välisen tervehdykseni päätän lamppu-reseptiin. Voittaa tylsät toimistovalaisimet.

Nyt annan ajan taas viedä huomiseen. Alan nukkumaan.

39 comments:

Anonymous said...

Ihana postaus ja älyttömän hyvä lamppuidea!

Anonymous said...

Kiva postaus =) Ja voi hitsi tuo lamppuidis, ihan pakko kokeilla!

Pinja said...

Toi lamppu on kyllä äärettömän nätti, kiva ja kokeilukelpoinen idea todellakin!

Anonymous said...

Viime postauksesi ovat olleet niin jostain, mistä kukaan ei toivoisi niiden olevan, mutta tämä postaus oli kiva :)

Anonymous said...

Tosi kiva postaus :) Pitäisi kokeilla tota hyvää lamppuideaa, multakin löytyy Eiffel torni ;) kun eikös tuo ole, ainakin näyttää

henniina said...

tosi ihana postaus ja lamppu idis on jännä! :)

N´n´E said...

Kiva postaus. Lamppu ideasta en tiiä, jouluvalot ahistaa.

E

Anonymous said...

Joo...täytyy pistää kiitosta aivan upeasta lamppureseptistä. KIITOS!

Keep on rocking kermis

Em said...

Todella hyvä tuo lamppuideasi! Pakko kokeille itsekin :)

Unknown said...

Tota ideaa vois kyllä ihan kokeillakkin:)

nadjastrange said...

rakastuin tohon lamppuun!

Anonymous said...

IHANA POSTI<3 :) ois silti kiva jos ehtisit joskus vastata kommentteihin..;);)

henniina said...

hei KKM. tää sun blogis tausta ja ulkoasu on aivan ihana. miten olet tämän saanut/tehnyt tai ?? jotain?? olisi hienoa, jos ehtisit vastata oikein selvästi, koska blogini ulkoasu on joten niin käytetty ja tavallinen, että haluaisin jotain erilaista. vinkkaa jos tiedät mistä saisin mm. samantapaisia kuin tämän sinun blogisi pohja. :)

henniina said...

*jotenkin


ups.

Maijjja said...

tuo jouluvalolamppujuttu on kiva :)

Anonymous said...

kiva lamppuidea :)

rajaton said...

Vitsit, mulla oli kans tollanen lamppu-sydeemi joskus vuonna kuokka ja kirves mutta se sitten jäin, pitänee taas ottaa idea käyttöön! :)

Anonymous said...

sä yrität liikaa

Buse said...

Ihanaa kun olet taas alkanut bloggailemaan. :)

vilina said...

vähän tuo lamppu näyttää kivalta kun siellä on tuo eiffel tornikin! :) mulla oli viime vuonna kans pelkästään tuo lasipurkki+jouluvalot systeemi:)

blogissani on muuten sulle yks juttu:)

merikarhu said...

hehee mää tein tollasen lampun! ihanan joulunen tunne tuli huoneeseen jiiänee :}

Anonymous said...

lopeta tuo esittäminen.

Sofia Jasmiina said...

Nättiys tuo lamppu..kokeilenpa itekki kotona!

Anonymous said...

olet aika feikki

Anonymous said...

Et oo tainnu ite huomata kuinka surkee sun blogis oikee on. Ja älä hemmetissä vastaa "se on sinun mielipiteesi, en kuitenkaan kirjoita blogiani sinulle" Tää blogi on turhamainen, tykkäsin sillon kun välitit tästä ja et yrittänyt olla ns. "taiteellinen"! Etkö pysty postata edes kerran kunnolista postausta ja noi sun postaus välit omg!!!

Anonymous said...

Saisit kyllä lopettaa ton esittämisen se on niin ärsyttävää, samaa mieltä edellisen kansssa!!!!!!!!!!!!!

henniina said...

tulispa jo uusi postaus. :-)

Anonymous said...

ängri ja anymous sen jälkeen on selvästi sama henkilö. LOOOL, VÄHÄ NOOLOOOO!

IIDA PAULIINA said...

uutta saisi tulla piaan ((8

emmi / NO FASHION VICTIMS said...

Ihana teksti, tuli hyvä fiilis.
Ja lamppu on nätti :>

jarnasi said...

tosi hyvä lamppuidea!ja noin helppokin vielä.kokeilin ja se toimi hienosti!eiks noi lamput kuumu liikaa??siis ei varmaan mut haluisin vaan tietää,ettei koko talo pala! :D

sofiia said...

tulis jo uusi postaus.. :D

Juuli Linnea said...

Voi mitä tunnelmatekstiä taas, hihii. Ihan taiteellista melkeinpä! Ja oioi mikä kollaasi.

jarnasi said...

toi on niin yksinkertastakin,kannattaa kokeilla!!ja tommosia vois olla erilaisiikin.esim...hmm..vaik tehä noihin lamppuihin varjostimii,tiimarissa on ollu myynnissä tommosia lamppuja ja niihin askarreltavia varjostimii,niistä tulee hauskan näkösii.vaikka sitten ulos jouluks pelkkiä noita lamppuja,värillisiä. :DD

kermakakkumekko said...

kiitos kommenteista. sori jos yritän liikaa. yritän olla yrittämättä. :)

jarnasi said...

hah vaa...älä oo yrittämättä!!!! ;DDDD okei jos pakko on nii sitte!!! ;)))

Anonymous said...

ihana toi teksti tos alussa

Anonymous said...

ihana toi teksti tos alussa

Jaana said...

Kiva valoratkaisu :) kyllä voittaa toimistovalaisimet vaikka niitäkin nykyään saa aika tyylikkään näköisiä.