Friday, October 17, 2008

nalle


Mustikoita poimin. Olihan se ihan kivaa mutta tiedättekö, metsässä on aina niin kosteaa. Kädet menevät ihan tahmaiseksi, kun ensimmäiseksi tartun mustikkaan jonka jälkeen pisaroita keränneeseen lehteen. Samalla jotenkin hirveän kuuma, fyysisesti kovin kosteaa mutta henkisesti aika raikasta ja viileää.

Metsässä tuoksuu hyvältä. Sinne ei kuulu liikenteen melu eikä ihmisten huudot. Se on tavallaan täydellinen paikka, sillä siellä aika on jotenkin pysähtynyt. Tai ainakin yksikertaisempi. Mutta olen tietoinen myös metsän vaaroista. Siellä näes asuu paljon karhuja. Ja käärmeitä, joista muuten minä en pidä yhtään. En edes halua puhua niistä täällä blogissani. En voi ymmärtää miten joku voi pitää niistä. Käärmeistä siis, karhut ovat ihan jees. Karhut ovat kuin nalleja. Nallet ovat turvallisia, tai ainakin söpöjä. Ja anteeksi, jos joku teistä kuitenkin pitää niistä käärmeistä. Minä en vain aina tahdo muistaa, että ihmisiä on erilaisia. Mutta hyvä että on. Erilaisuus on rikkautta.

Lisäksi poimin omenoita. Niitä raikkaita, kevyitä mutta muhkeita omenoita, joiden väri ei ole tasaisen punainen eikä mattaisen vihreä. Ne ovat sekasesti värittyneitä, joikainen vähän erinäköinen. Itse henkilökohtaisesti pidän omenoista. Inspiroidun niistä. Kuulostaa hullulta, tiedän, mutta omenat auttavat minua monissa tehtävissä joissa tulee kuvailla asioita. Lisäksi ne ovat niin kauniita. Ei sillä tavalla, kuin esimerkiksi Doutzen Kroes on kaunis, vaan omalla tavallaan kauniita. Niinkuin jokainen asia varmaan.

Olen miettinyt, miten saisin mustikat ja omenat jokapäiväiseen elämääni mukaan siten, että en söisi niitä. Haluaisin että ne pysyisivät hetken. Ostinpa siis tiimarista koristemustikoita ja paperiomenoita, joista aion tehdä hiuspinnit. Ainoa ongelmani on, nauravatkohan kaikki minulle, jos joku päivä tulen paikalle omenoita hiuksissa. Tyhmää, että edes joudun kysymään tällaista, sillä erilaisuuden kuuluisi olla rikkautta. Sen kuuluisi olla hienoa. Ja hienoille asioille ei saisi nauraa.




Yllä näkyy minun viimeisimmät ostokset ja lahjat.
• kuin käsin maalattu sinisävyinen toppi.
• perustalvitakki.
• ihana nimipäiväkortti emmalta.
• marjapuuron väriset polvisukat, joissa on hileitä.

51 comments:

Anonymous said...

aika syvällistä settii..

9876 said...

jännän kiva postaus. :) just sun tyylistä. ja tosi kivoja noi talvitakki ja paita.

Anonymous said...

mitä helvettiä? :''D

Anonymous said...

mullekin tuli ensimmäisenä reaktio et mitäs helvettiä......

senja said...

Ihanat polvisukat :o Mistä noi on ?

Anonymous said...

mist noi polvisukat on? :ooooo

Anonymous said...

Jep, mitä helvettiä -reaktio täälläkin. Et näytä yhtään itteltäs noissa kuvissa! Harmi, noi kuvat on nättejä.

Anonymous said...

vaaav, erilaista. hyvin kirjotat. :)

Anonymous said...

Kai noi mustikkajutut ja metsä jutut oli läppiä? :DDDD

Anonymous said...

erilaiset postaukset on rikkautta!
hienosti kuvailit metsää ja mustikoita ja omenoita ymymym :)

Anonymous said...

Älkää nyt ottako kaikkea niin vakavasti :D

Nelly said...

Ihana blogi.

Sofia said...

Ihana postaus <3 Sinulle on tunnustus blogissani :)

Anonymous said...

sä teet oikeesti blogimaailman parhaat bannerit, huoh<3 ihanaa nalletekstii hihi :)

Anonymous said...

Muuten, olitko tänään kaupungilla sellasen tytön kaa jolla oli ihanat "nörttilasit", nuttura ja iso villatakki? Mietin vaa ku näytti ihan sulta:)

riina said...

tosi ihana postaus!!

Anonymous said...

mikä hittoa sua vaivaa? :DD

Anonymous said...

pelle_homo jne: joo eikös?

hna: Kiitos :)

anonyymi: en tiiä :D

anonyymi: hienoo, lahko pystyy :D:D

dally: henestä

veeray: henestä

anonyymi: okei :D kiitos

anonyymi: kiittii :)

anonyymi: eieiei >;( henkihievereissä tätäkin kirjotin. Meinaan ottaa vielä omena/mustikka-tatuoinnin otsaan, niin ainakin on mukana joka päiväisessä elämässä! :)

not-anonymous: kiitoksia! :)

kat: kiitti! :)

alice: oioi<3

bianca: voi kiitti! :)

wendy: olin. :D missä näit meiät?

ruisleipä: kiitoksia! :)

anonyymi: en tiiä :D mikä sua?

Anonymous said...

Oikeesti älä välitä joku kateellinen ihminen yrittää pommittaa sua noilla masentavilla kommenteilla. Tää oli varmaan paras postaus ikinä, aivan ihanaa tekstiä. I like! :) (+aivan tosi kivaa et vastaat kommentteihin!!)

Anonymous said...

miten oot saanu pois ton blogger jutun pois tuolt iha ylhäält ? :o

Anonymous said...

noni yritimpä sitte tehä taas uuden :/ nyt onnistu jotenkin tää bannerien teko..
http://i36.tinypic.com/aonng0.jpg
tossa se on :) ONKO HIENO ?

Anonymous said...

kiva blogi on:) tykkään lukea tätä, kun tää on niin visuaalinen: sulla on aina aivan älyttömän kauniita ja tunnelmallisia kuvia sun postauksissa:)sulla on ihan omanlaises tyyli, eroaa perusmassamuotiblogeista. hei tuli mielee et tee joskus joku esittelyjutska sun huoneesta,ellet oo jo tehny, olisi kiinnostava lukea&nähdä:))

Anonymous said...

Mua ei vaivaa mikään, mut sulla on joku ongelma.. Mee hoitoon.

Anonymous said...

hitto, sä oot tosi hyvä tekee noita kollaaseja !

Anonymous said...

OOt ihanan pöpi.<3 VAikutat tosi herttaselta°!

Anonymous said...

Söpöjä kuvia! Mulla on sulle haaste! :)

Anonymous said...

Heii jee bongasin siis sut:DD Hmm näin teijät kävelee jossain siinä Forumin kohilla mun ohi..

K ja B said...

Jännä postaus, mutta kivoja juttuja jne :>

K ja B said...

Kivoja kuvia siis :D

Anonymous said...

whattaa onko toi kuva susta missä kaadetaan pullosta jotai kirkasta (?!?!?!?!) tonne vesipyssyyn ::D:DD:

Anonymous said...

Ootko laihtunu (ainaki kasvoista näytät laihtuneen...)?

Anonymous said...

no nyt sun postausten taso näyttää taas nousseen =) keep it up

Anonymous said...

OIHHH!!!Kaunista kaunista tekstiä:))Kiitos pelastit iltani!!!!!

Anonymous said...

mun on ihan pakko sanoo, et tää teksti oli aika roskaa. Yritit ehkä liikaa olla erilainen ja taiteellinen. Oot better ku kirjotat ku tavallinen tyttö. No hard feelings about this, right?

Anonymous said...

"anonymous said...
whattaa onko toi kuva susta missä kaadetaan pullosta jotai kirkasta (?!?!?!?!) tonne vesipyssyyn ::D:DD:"

Mun mielestä se on skinsistä, cassie laittaa sitä kirkasta sinne vesipyssyliin. Joo on pariin kertaan tullu katottua. :D

Anonymous said...

Tää teksti oli aivan ihanaa, PARAS POSTAUS IKINÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!


Oliko tarpeeks huutomerkkejä!?

Anonymous said...

Kermis kaunotar, mulla on sulle tunnustus................................................................





























































OON RAKASTUNUT SUHUN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Tai no ainakin sun blogiin ja kirjoitustyyliisi, en mä nyt susta itestäs tiedä.







Heh :----------------------)

Anonymous said...

Tee postaus sun lempparivaatteista!!!!! Ja sun kengistä!!!!! Ja laukuista!!!!! Ja meikeistäs kans!!!! Mitä muuten teet pysyäkses noin timmissä kunnossa? ==--))

Anonymous said...

Tee videopostaus joskus!!!! Ois kiva kuulla millaisen äänen omistat!!! Varmaan yhtä kaunis kuin naamasi on äänesi myös :---)

Juuli Linnea said...

Hirmu hyvää teksiä, ihan jotenkin vaudevau.

Anonymous said...

kermis, tunnustan..

















































































































































































































pidän blogistasi.<3














































































































moi.































































































;)


















































































sori mut tää on kivaa
































































































hihi (;;





































































































syön irtokarkkei









































































































































krmis, demitäksä?


















































































mikä nick? 8)


















































































moikka.









































































<3

Anonymous said...

O
N
N
E
A
VItusti ONNNEA!<3













O







N

NE






A







!














<3

Anonymous said...

Arh, ärsyttävää lukea noita kommentteja. Kiva muuten ku oot tullu takas.

Unknown said...

Kiva että sä oot taas täällä ilahduttamassa meitä lukijoita,sua on kaivattu ;)

erilainen postaus ku yleensä,mutta ihan kiva silti.

Anonymous said...

kiva toi takki ja noi polvi sukat. (8 mistä tollaset läytyy? :)

IDA JA JUULI said...

Olipas syvällinen postaus! :-D

♥JUULI♥

Anonymous said...

kermakko oot bäst.

Anonymous said...

Senkin matkijat!!!!! M ja anonymous matkitte tota mun väli juttuu!!!!!! Matkijat hankkikaa oma kommentointitapa!!!!
Mutta kermis sinä olet kaunis ja blogisi on hyvä<3

Sofia Jasmiina said...

Ihanaa tekstiä!
Ja nuo polvisukat on toosii herkut!

Sofia Jasmiina said...

Tosi ihana banneri!!
Miten pystyt tekemään nii hyviä?

Anonymous said...

"MINÄ OIKEA ANONYYMI! said...

Senkin matkijat!!!!! M ja anonymous matkitte tota mun väli juttuu!!!!!! Matkijat hankkikaa oma kommentointitapa!!!!
Mutta kermis sinä olet kaunis ja blogisi on hyvä<3 " // HEI IMASE IHMEES ;) beibi täs maailmas kaikki on jo keksitty.<3