Sunday, October 12, 2008

moi

Voi kauhea. En siis voi ymmärtääääääää tota kommenttilaumaa tuolla alempana. Oikeestaan en osaa sanoa mitään. Samalla olen jotenkin otettu mutta samalla suorastaan oksettaa lukea jotain syvempiä analyyseja minusta tai jotain sinne päin. Lisäksi joku on levitellyt kaikkea muutakin minun henkilökohtaista asiaa esimerkiksi jotain galtsunikkiäni ja mitä muuta siellä oli. Vai oliko edes.

Mutta ihan sama. Okei, olisin voinut ilmoittaa tästä niin sanotusta tauostani, mutta itse en kokenut sitä mitenkään tarpeelliseksi sillä minut tuntien olisin kuitenkin keksinyt jotain tai ollut keksimättä. Tai äh en osaa sanoa. En osaa selittää. Tai siis minä en vai tykkää asettaa mitään rajoja. En esimerkiksi halua rajata bloggaamistani mitenkään päivämäärillä.

Elämässäni on taas vaihteeksi tapahtunut ihan hirveästi, hyvää sekä pahaa. En ala tässä mitään selittelemään tai kertomaan mitään sen tarkemmin kerjätäkseni jotain ymmärrystä tai uusia analyyseja minun muita asioita kohden. Nyt ei vain ollut aikaa päivitellä, eikä suoraan sanoen ole ollut kiinnostustakaan.

Mutta moi. Minä olen tullut taas takaisin peliin. =) Jos kukaan tätä enää edes lukee. Jos ei, niin sitten kirjoittelen yksikseni. Tai muutamille ihmisille. Kaikille ainakin, ketkä täällä käy. Aion muutenkin vähä uudistaa kermakakkumekkoa, puhun lähinnä ulkoisista tekijöistä. Lisäksi aion varmaan tunkea tänne enemmän sitä muotia ja muuta höpötystä omien kuvieni sijaan. Tai ainakin yritän tasapainottaa kummankin osa-alueen kuilua.

Hassua, vaikka te jotkut niin kivasti ja kiivasti halusitte minua takasin kirjoittelemaan, niin jollain tavalla odotukset ja pyynnöt loivat paineita. Tämä on ehkä viimeinen paikka, jonne haluan sellaista. En kuitenkaan syytä ketään anonyymia tai mitään yksittäistä kommenttia siitä, etten ole päivittänyt. En vain ole voinut. En syytä siitä ketään.

Toivottavasti tekään ette syytä.

38 comments:

Jenna said...

Onhan tätä odotettu, eli kiva jos jatkat kuitenkin jollain tapaa. :-)

Katarina said...

jes! arvaa olinko odottanut ;)

Anonymous said...

oi ihana. <33 tollasen hullun tappajakommentoinnin jälkee en uskaltais tulle enää kirjottaa. MUT onnee ja mulla on sun blogi vieki favorities-näppäimen alla. :))

Anonymous said...

Jee, onneks oon sen verran koukussa sun blogiin, että oon itsepintaisesti pitänyt sut suosikeissa:)

Toivottavasti jaksat postailla edes silloin tällöin ja tietysti ilman paineita, onneks me lukijat ei päästä sinne ruudun toiselle puolelle nirhaamaan sua taukojen tai muiden takia, joten oo ihan huoleti;)

Anonymous said...

Jeeeeeeeeeeee. Tiesin kyl et tuut kumminki takas. ;)

Anonymous said...

oot ihanin musu, onhan kaikki hyvin? <3

Anonymous said...

sori nyt pakko sanoa että taidan lopettaa blogin lukemisen kun näyttää että monissa blogeissa on samoja juttuja ku kermakakku mekossa. :<

Anonymous said...

jeij =) youre back

Anonymous said...

Ihanaa! Nyt kun vielä kirjoitat entiseen malliin, niin blogisi on taas yksi lemppareistani... :)

Anonymous said...

On niin mukavaa, kun taas kirjoitat. Ymmärrän hyvin et kun on paljon tekemistä niin sitten vaan mitkään blogipäivitykset eivät kiinnosta...kuitenkin lukijoita löytyy:)

Anonymous said...

Jeee, ihanaa, uus postaus! :DD

Anonymous said...

jee!!!!!!!!!!! sä palasdit!!!!

Anonymous said...

hei, olisi kiva jos tekisit postauksen lempiblogeistasi? =)

Pinja said...

Kiva, että postasit taas! Mä olen samaa mieltä siitä, ettet sä tee tätä blogia lukijoita varten. On ihan ymmärrettävää, ettei kaikissa elämäntilanteissa ole mahdollisuutta tai halua jakaa kaikkea netissä.

Monet noista kommenteista tuolla edellisessä postauksessa oli todellakin asiattomia, mutta mun mielestä sä osoitit nyt hyvää harkintakykyä, etkä alkanut sivuamaan niitä sen enempää.

Tykkään blogistasi, joten on tosi kiva, jos saat taas kiinnostuksesi takaisin ja jatkat postailua. :)

1 said...

Ihanaa KKM. Ihanaa, että oot taas täällä ! :) Ja ihana postaus, vaikka olikin pelkkää mustaa tekstiä.

senja said...

Kiva jos jatkat tätä, tämä oli yksi ensimmäisistä blogeista, joitten kautta innostuin muotiblogeista (:

Anonymous said...

sua oli ikävä =)

Anonymous said...

hip hei, toivottavasti tämä ei jäänyt tähän? :--)

mukavaa kun jatkat

Anonymous said...

It's good to have you back :>

Anonymous said...

Luin vanhojavanhoja postauksiasi ja muistin taas miksi tykkään blogistasi. Hyvin menee kun nyt saat taas blogin ""kuosiin"". :>

Nelly said...

Niin juuri. Jos sulle on tapahtunut jotakin, mitä et halua kertoo blogissa,niin ymmärrän jos oot halunnut aikaa. Mutta kiva että postailit.

Anonymous said...

rakastan sua kermis, oon jo oottanu tätä

Anonymous said...

Wendy siellä alussa, älähän käytä mun nimimerkkiä kiitos. -.-

e said...

Hyvä oot kuin takasin

1 said...

Hei KKM, olis hienoo, jos kävisit kattomassa mun blogin, koska kirjotin susta. Toivottavasti tykkäät. :)

Anonymous said...

Sun blogis on aivan ihana <3
Se on mun suosikeissa!
Kiva et kirjotat lisää muodista ja näistä.
Toivoisin, että kirjoittaisit jotain ympäristöstä!
Itse olen eko, ja olen ylpeä siitä!

Anonymous said...

no minä ainakin luen innolla vlogiasi, päivityksien ihanuus korvaa niiden puutteen. eikä minua edes haittaa milloin kukakin bloggaaja päivittää, minulla ianakin tekee tiukkaa seurata kaikkia blogeja, ymmärän hitaan päivitystahdin hyvin koska on minullakin elämä! eli ne nipottaja anonyymit ovat varmasti jotain ikinrttejä sitten. tai sitten jso hekin omaavat elämää nii pitäisi kyllä tajuta. huoh. mutta blogisi on ihana, katokkin ette lopeta ikinä! ;)

Anonymous said...

haista paska. En jaksa sua! et välitä tunteistamme yhtään!!!!!!!!

Anonymous said...

kitti kun ilomotit itestäs ja jatka samaan malliin kun ennen(niiitä ihania kollaaseja :D)

Anonymous said...

kermis, ihanaa kun palasit. ;)

Anonymous said...

olisi kiva jos postaisitttt jo :)

1 said...

olis tosi upeeta, jos tekisit postauksen kaikista blogisi bannereista, joita sinulle siis on täällä ollut. ää ootan jo nyt uutta postia !

Juuli Linnea said...

Oho. En ollut uskoa silmiäni kun näin uuden postauksen, positiivisesti yllätyin. Toisaalta pelottaa, että yhtä helposti taas voisi käydä niin ettet näpyttelisi sanaakaan tänne taas kuukauteen. Vähän niinkuin into on jo mennyt, sääli sinänsä.
Ehkä jos kuitenkin postailu pysyy jonkinnäköisessä säännöllisyydessään saattaisimpa vaikka ryhtyä uudestaan vakkarilukijaksi, ken tietää.
Onnea kermiksen comebackille!

kermakakkumekko said...

kiitos aivan ihanista kommenteista! :) Hymyilin näitä lukiessa.

kermakakkumekko said...

girl, luin postauksesi. Olen ihan otettu! :O :)

1 said...

kiitos KKM. :)

Anonymous said...

IHANAA KERMIS<3 vitsi mä ainakin luen sun blogia, ja ku olit pois vähän yli kuukauden nii luin niitä vanhempia juttuja! :) mut ihanaa ku kirjotat taas, sun blogi on paraS kaikista!

Anonymous said...

joo oisha sitä voinu ilmottaa kyl tauosta, koska jos sä et tee blogia lukioita varten ni kirjottele sit ittekses vaik johoki vihkoo ni ei ainakaa tarvi ottaa paineita. wannabe vapaa sielu.