Monday, December 3, 2007

Marissan ihkutusta joulukuun kolmantena päivänä.

Olipas taas päivä! Koulun jälkeen tulimme kaverini kanssa katsomaan meille ah-niin-ihanan O.C:n ensimmäistä kautta. Tunnelmallista käpertyä pehmeään vilttiin ja juoda lämmintä, kun ulkona sataa lunta (oikeesti räntää. :<) Katsoimme O.C:n jakson The Proposal, jossa lempihahmoni Marissalle tapahtui monta surullista tapahtumaa, mutta lopussa hän koki ihanan yllätyksen, kun hänen ystävänsä Seth ja Summer olivat remontoineet hänen huoneensa aivan uuteen uskoon. Muut seinät olivat nätin vaaleanpunaisia, mutta yhdelle seinälle oltiin maalattu näkymä Pariisista. Muutenkin Marissan (TV-hahmon!!11!) huone oli ihanan värinen, persikkaa ja lilaa joka puolella, tyynyissä sekä huonekaluissa.

Itse innostuin huoneesta niin paljon, että päätin tehdä siitä kollaasin ja ikuistaa sen tänne, tarkemmin sanottuna joulukalenteriin. Kuusen alle on nyt ilmestynyt Sharebear-niminen halinalle, jonka Marissa itseasiassa sai samaan aikaan, kun uuden huoneensa. Huomaa Marissan päällä ollut ihana Chanelin jätskimekko! (Joo tiedän, puhun tästä hysteerisesti, kuin jostain oikeasta tapahtumasta, mutta hei, olen myös tehnyt postauksen Disney-prinsessojen tyyleistä! :D )

Muista klikata nallea, sekä tätä lisäkuvaa, jotta saat lisää infoa!


Tämän päivän postaus oli hiukan lyhyempi, sillä päivänasussa oli enkeliteema (tanssiesityksessäni) sekä aikaa meni koristella joulukuuseni. Huomenna lisää siitä...

HYVÄÄ JOULUKUUN KOLMATTA PÄIVÄÄ KAIKILLE!


//Blogger piti kanssani tänään 4.12 mykkäkoulua, mikä vaikeutti mm. kuvien lisäämistä ja fontin vaihtamista. Lopuksi sisälle kirjautuminen oli mahdotonta. Ihanaa, että taas toimii! Neljännen päivän luukku nähdään siis huomenna 5.12 samaan aikaan kun viidennen päivän luukku. Älkää ihmetelkö! Toivottavasti ei toistu! See u tomorrow!//

kkm

13 comments:

Anonymous said...

Itse en seuraa O.C:tä, mutta kyllä huoneremppa kiinnostaisi! Kiva luukku taas jälleen!
ps. mulla on tänään myös nimipäivä ;)

Anonymous said...

Ihana luukku taas kerran! Tuo huone on niin marissaa kuin olla ja voi. :) Apua, eipä tässä muuta sanottavaa olekaan postauksesta.

Ihanaa kuitenkin tulla tänne nyt päivittäin, kun tietää, että joka päivä tulee joulukuun aikana postaus. (=

Anonymous said...

itsekkin muistan kyseisen jakson. huone oli kyl tosi ihana! :> tykkään kuitenkin enemmän summerin huoneesta.

readyset said...
This comment has been removed by the author.
readyset said...

¨Ihanaa kuitenkin tulla tänne nyt päivittäin, kun tietää, että joka päivä tulee joulukuun aikana postaus. (=¨
Juu.
Mutta kyseistö jaksoa en muista..kummaa..OC on hyvä.:D

readyset said...

Oli..

Anonymous said...

Ihana postaus tahti! Olet ruvennut postaaman enemmän <3

Anonymous said...

ompa ruma huone

-SL said...

Olisi kiva nähdä enkeliteeman päivän asusi!:)

Elin said...

Marissa ei kylläkään saanut nallea,vaan Seth ja Summer kaivoivat sen hänen vanhoista tavaroistaan :) Minua tuo 'jätskimekko' ei oikein kohauta, liian lapsellinen ja ylisöpö. Mutta kivaa kun päivittyy usein :)

Anonymous said...

Oi jee:nyt aloin unelmoida tulevasta O.C. ykköskauden dvd boksista, minkä saan joululahjaks<3Rakastan tätä sun jokapäiväistä päivitystä. Kunhan vaan jaksaisit loppuun asti samassa tahissa. Mutta toki varmasti kaikki ymmärtää sen, jos on jotain tosi pahoja koulu tm. kiireitä. Blogis on btw paras!

Sarianna said...

Ihanaa tosiaan kun päivittelet nyt niin usein! :D rakastan tätä blogias!

Anonymous said...

mistä löysit tommosen söpön sängyn? voiko semmosen ostaa jostain? mä haluisin tommosen... :D