Monday, December 17, 2007

2OO postausta!!!11 ;O

En normaalisti tee tällaisia kiertokyselyitä, mutta Sariannalta saamani tehtävä oli aika mielenkiintoinen. Tehtävänanto: Vastaa neljään bloggaamiseen liittyvään kysymykseen ja haasta meemiin neljä muuta blogia.

1. Miten valitsit blogisi nimen ja nimimerkkisi? Hmm.. siitä on melko kauan kun tein tämän, joten on aika hankala muistaa. Itseasiassa tein koko blogini melko nopeasti ilman mitään suunnitteluja, ja nimi tuli hetken mielijohteesta. Pieniä kriteereitä nimipäätöksessäni kuitenkin oli: 1. Nimessä en halunnut mainita sanaa muoti/fashion ym, koska se oli jo valmiiksi niin monella. 2. Nimen piti olla sellainen sana, joka kuvaisi minua/liittyisi minuun edes jotenkin. 3. Minusta oli siistiä, jos nimen pystyi käsittämään monella eri tavalla. Lopuksi päädyin kermakakkumekkoon, joka periaatteessa jopa kuvaa minua jotenkin; kerma tulee siitä kun se on kiva väri, olen aina ollut hulluna leivoksiin, joten kakku liittyy siihen ja mekkoja olen rakastanut aina. Kokonaisuudessaan nimi kermakakkumekko liittyy muotiin siten, että sitä käytetään yleensä ns. rönsyilevien mekkojen kuvauksessa! Nimimerkkini oli aluksi maapähkinähillo-voileipä, mutta se sai kovasti valitteluja, sillä se oli todella pitkä ja jotkut eivät saattaneet tunnistaa minua blogin pitäjäksi. Kermakakkumekko on yksinkertaisempi ja selvempi nimimerkki. Omaa oikeaa nimeäni en halua tässä käyttää, koska sekin on niin tavallista! :D

2. Miksi aloitit bloggaamisen Noin vuosi sitten löysin jonkun sivun kautta muistaakseni Turhamaisuutta-muotiblogin, jonka jälkeen löysin Fashion Diaryn ja kaikki muut ihanat, alkuperäiset muotiblogit. Niitä hetken luettuani päätin tehdä oman, koska ajatus siitä, että voin koota kaikki pinnalliset ja turhamaiset ajatukseni blogiin, oli kiehtova. Lisäksi pystyin lisäämään tänne kaikkia kollaasejani ja kuviani, joille en pelkästään tietokoneen kansioissa löytänyt mitään järkevää käyttöä.

3. Mikä on ollut parasta, mitä tähän mennessä olet kokenut bloggaamisen kautta? Entä ikävintä? Se tieto, että joku on oikeasti kiinnostunut, mitä tänne tuherran. Aluksi en uskaltanut laittaa blogiani julkiseksi ja tein sitä muutaman viikon pelkästään itselleni. Kun aloin kommentoimaan muihin blogeihin, omani sai lukijoita, ja muistan ikuisesti sen, kun sain ihka ensimmäisen kommentin blogiini. Oli se hienoa. Nykyäänkin arvostan ihmisten mukavuutta tulla käymään täällä ja kertomaan omia mielipiteitään ajatuksistani tai kuvistani. Ilman teitä lukijoita, tästä ei tulisi mitään! Lisäksi oma kirjoitustaitoni on parantunut bloggaamisen aikana. Jos vaivaudut lukemaan jotakin vanhoja postauksiani, huomaat varmasti, miten tönkköä tekstiä kirjoitin. En sano, että olisin nytkään mikään mestarikirjoittaja, mutta ainakin parempi, kuin esimerkiksi kesällä. Virheitä mulla tulee kumminkin, mutta niistä sitten opitaan. Ikävintä on varmaan se, että aikani ei aina ole riittänyt tähän blogiin, ja olen joskus ottanut tästä vähän liian suurta stressiä. Minun pitää koko ajan muistuttaa itselleni, että tämä ei ole mitään työtä. Positiivista on kuitenkin se, että tässä oppii ottamaan enemmän vastuuta tekemisistään. Ja lupauksistaan!

4. Mitä uskot blogillesi tapahtuvan vuonna 2008? Hmm.. luulen, että ulkoasu ainakin vaihtuu ja toivon, että kirjoittamiseni paranee ajan myötä. Tekemällä oppii.

Haastan ne, jotka haluavat tämän tehdä!

Loppuun vielä päivän luukku! Psst.. tänään joulukalenteri taisi oli tilapäisesti suklaajoulukalenteri. Siihen oli tullut oikea luukku, jonka saa auki. Katso mitä saitkaan!



//Fontti meni ihan hassuksi, mutta se voi olla vaikka 200 postauksen kunniaksi hiukan erilainen. Ensi kerralla taas normaali fontti!



8 comments:

Noémi said...

Kermakakkumekko oli kyllä hyvä keksintö; se jää helposti päähän!
Aika hauskaa miten valitsit nimesi.
Mua on pienestä pitäen kutsuttu Lizzyksi, koska se sointuu nimeeni (Jota en mainitse) joten tuntui päivänselvältä valita se. Konvehteja taas rakastan ja prinsessa sopi siihen hyvin, eli siinä se oli!

Anonymous said...

Ihanaa, kun kerroit miten tämän blogin nimi syntyi.

Minullakin on muuten blogi, jonka pidän salassa. Ehkä joskus voisin julkaista sen.. en tiedä (:

.... said...

oho, 200, itselläni vaivaiset 40 tms XD
Kiva pitkästi vastattu neljään kyssään ;D

Strawberry Swing said...

kiva postaus jälleen

Anonymous said...

Kermakakkumekko on kyllä aivan ihana nimi <3 Ja jälleen todella kiva postaus ja kiitos suklaapalasta ;D

Elin said...

rupesi tekemään mieli suklaata :D

Anonymous said...

tää on parempi fontti, pidä tää ihmeessä, tohon toiseen hajoaa pää

juulia said...

Onnea kahdennestasadasta postauksesta! Tämän päivän postuksessa kirjoitit että tekstisi oli aluksi tönkköä, olen jo monen monta kertaa meinannut kommentoida kuinka ihailen kirjoitustyyliäsi! Oma tekstini on aina niin tonkköä enkä keksi mitään kirjoitettavaa. Oma blogini on vasta alussa, ja postausten kirjoitus jää välillä vähemälle, mutta blogiani en mistään hinnasta lopettaisi! P.S luen blogiasi joka päivä ja pidän siitä todella paljon, ja se onkin lempi blogini(: