Friday, September 28, 2007

Kopiointia (muokattu)

Eilen kävi hyvä tuuri. Olin jonkun aikaa katsonut Piecesissä valkoista Balenciagan klassikkolaukkua muistuttavaa fekkiversiota. Hintaa taisi olla 40 € jos en nyt ihan väärin muista. Rahatilanne ei suonut laukun ostoa ja ajattelin, että taitaapa jäädä laukku lopullisesti hyllyyn. Käväisin sitten eilen Kampissa Kampitus-päivillä. Siellä monet tuotteet olivat uskomattomissa alennuksia ja juuri tuo "Balenciaga"-laukku oli yksi niistä: hintaa oli vaivaiset 9,95€. Ostopäätöstä ei tarvinnut edes miettiä ja marssin leveä hymy kasvoillani kassalle. Kassakin naureskeli laukun alhaista hintaa. Mustaakin versiota laukusta oli tarjolla, mutta tykäistyin tähän valkoiseen enemmän.. I love this! Photo Sharing and Video Hosting at Photobucket



HUOMIO: Tiedän, että seuraava koru-aihe on käsitelty ja esitelty monissa muissakin blogeissa!


Olen ihaillut noita Disney Couturen letitettyjä käsikoruja jo pitkään. En ole niistä innostuksestani huolimatta postaillut mitään, sillä ei minulla ole mitään lisättävää muiden bloggaajien samasta aiheesta kirjoitettuihin postauksiin. Näitä koruja on nähty monen julkkiksen ranteessa mm. Nicole Richien. Jokaisella korulla on oma Disney-sadun teemansa. Oma lempparini on tuo vaaleanpunainen, jonka teema on siis Lumikki ja seitsemän kääpiötä.

Tänään järjestelin askartelutavaroitani ja löysin niiden seasta erilaisia silkki- ja puuvillanauhoja. Vaaleanpunaiset nauhat miellyttivät eniten silmää ja niistä tuli mieleen juuri tuo ylemmässä kuvassa oleva val.pun. Lumikki-rannekoru. Lumikki-teemaisia riipuksia minulla ei kyllä ollut, mutta ajattelin, että voisin koristella nauhoja ihan muulla kun Disney-riipuksilla. Kaivoin hopeakoru-rasiani, otin sieltä erilaisia pikkuriipuksia, aloin letittämään nauhoja ja lisäilin niitä sitten lettien sekaan. Tässä tulos:

47 comments:

Anonymous said...

oho mikä sattuma. etkö laita mitään muuta postattavaa??

kermakakkumekko said...

anonyymi: Tämä oli tällainen minipostaus. On nyt ollut niin monta isoa ja ehkä hiukan sekavaakin postausta, joten ajattelin kokeilla tällaista yksinkertaisempaa. Ei kyllä jää tavaksi näin lyhyitä postata, aina sitä asiaa kummin riittää! :D

Anonymous said...

toi on tosi kiva laukku mutta itse en ostaisi, koska olen hyvin feikkivastainen ja tuollaiset look-a-liketkään ei miellytä. Mutta sulla kävi hyvä tuuri että sait sen :)

Anonymous said...

Tuohan ei selvästikään ole samanlainen kuin alkuperäinen. Omaa silmää ei miellyttänyt, liian feikin näköinen. Mutta hyvä että sait kahmaistua sen itsellesi ;)

Anonymous said...

vau ihana!

Anonymous said...

Miksi ihmeessä pitää ostaa feikkejä?
idea ei avaudu lainkaan.
Kerro kiltti minulle miten saat iloa siitä, että ostat 9 egen feikkilaukun?
Joko ostaa aitoa, tai myöntää olevansa varallisesti sen verran köyhempi, ettei vaan kykene ostamaan aitoa.

kermakakkumekko said...

katti: Mitä minä tämän ikäisenä tekisin aidolla laukulla? Ei sitä kukaan kumminkaan aidoksi uskoisi. Sitä paitsi minusta tuo laukku ja sen malli on aivan uskomattoman kiva, oli se sitten feikki balenciaga tai ei. Ja halpakin! Joten miksi olisi hyllylle pitänyt jättää?

kermakakkumekko said...

Katille vielä: Ja voin surutta myöntää, että olen varallisesti sen verran köyhä, että ei ole varaa aitoon :)

Milja said...

No eihän tuossa ole kyseessä oikeasti edes feikki, joten turhasta anonyymit sun muut naputtavat :) Saanut tietysti vaikutteita, mutta ei piecesin laukku hehkuta olevansa Balenciaga.

Loistava idea tuo korusi. Voittaa nuo Disneyt, hinta halpa ja riipukset todella suloisia. Keksit kyllä aina ihan loistavat koruideat :)

Anonymous said...

ihana tuo sinun laukkusi :)

Anonymous said...

Eihän tuo ole edes feikki, vai lukeeko laukun sisäpuolella muka Balenciaga? Huuh anonyymit taas päässy vauhtiin.

Anonymous said...

Hei, loistava idea nuo korut! Todella suloisia.:)

Anonymous said...

Todella söpö tuo koruväkerryksesi! Voi kun itsellänikin riittäisi aikaa askarrella ihania pikkujuttuja :o

Anonymous said...

tajuttoman ihana uusi ulkoasu <: teetkö muuten noita "ulkoasukuvia" ns. tilauksena ? :--D Pyytäisin heti ! :> Niin hienoja ne on.

Anonymous said...

vautsi ! tosi makee toi sun ite väsäämä koru ;>

Anonymous said...

Toi on wautsi koru:)

Anonymous said...

ihanaihanaihana tuo koru ! ;> haluun samallaisen laukun.

Satu said...

Tosi söötti toi sun väkertämä koru!!! Tahdon samanlaisen!!! Toi laukku on ihan täydellinen.

Anonymous said...

mitä huulipunaa käytät?

Anonymous said...

Ei tuo laukku ole feikki-Balenciaga jos se on Piecesin :D Silloin se on Piecesin laukku eikä Balenciagan. Feikki se olisi siinä tapauksessa, että laukun väitettäisiin todella olevan Balenciaga.

Anonymous said...

Laukku on valtavan söpö, ostin itsekkin uuden eilen. Ulkoasutasi on pakko sanoa sana: aika järkyttävä. Yläkuvassa on Sarah Jessica Parker, my little pony, ja lontoo rae-pussi?? Värit pistävät silmään vähän liikaa.

Anonymous said...

voiii miten suloinen koru <3

Anonymous said...

Ruma, halvan näköinen, muovikopio! Kannattaa muuten opetella mitä eroa on feikissä ja kopiossA!

Anonymous said...

katti:jos tykkäälaukusta muuten, ei merkin takia, miksei voisi ostaa samantapaista laukkua.toi ei ole edes feikki, muistuttaa vaansitä "aitoa" laukkua.

Anonymous said...

suloinen tuo sinun tekemä korusi. rakastan noita disney-koruja <3

Anonymous said...

Hienon laukkulöydön olet tehnyt! Ja koruidea aivan mahtava! Sun tekemä on hienompi kun noi Disney-korut:D Taidankin mennä koittamaan tehdä tommosen, jos löytyis jotain nauhoja.

Anonymous said...

Tosi kiva idea tehdä itse tuollainen koru:)Sinulla on hieno tyyli,esim.se ruusu-patellavyösi on todella nätti:)Osaisinpa minäkin löytää kirppareilta kaikkea hienoa,itse asiassa ensin minun pitäisi kyllä raahautua kirppiksille.Ja kiva blogi sinulla on muutenkin!:)

Anonymous said...

Katsoin kanssa tota laukkua, muttei rahatilanne oikein anna periksi >:

Anonymous said...

Voi että! olen etsinyt Balenciaga tyylistä laukkua jo tosi pitkään! (aito olisi tietysti ihana mutta minulla ei todellakaan ole varaa) Kävin juuri tänään Kampissa mutta ei tullut mieleenkään kaydä Piecesissä. Ja en asu Helsingissä joten en pääse sinne ihan heti uudestaan ja laukutkin on varmaan jo menneet :( sori tällainen tilitys, harmittaa vaan. Oliko noita laukkuja paljon jäljellä kun omasi ostit??

Anonymous said...

Otetaan uusiksi:).
Saattaapi olla, että tulkitsin väärin postauksen sisällön.
Lisäksi, kysymykseni on hiukan yleisempää laatua, tämä postaus vain kirvoitti asiaa kysymään.
Kysyn nyt kuitenkin vielä seuraavaa..
Olisiko laukku ihastuttanut ja kiinnittänyt huomiosi, jos se ei muistuttaisi Balenciagaa? Tämä on täysin vilpitön kysymys ilman ilkeilyä, ja niin oli muuten tuo ensimmäinen kysymyksenikin.

Kaikki varmasti ovat nähneet monen monituista ihmistä, joilla on kaulassaan ruskea ruutukuosinen kaulaliina. En usko, että heistä löytyy yhtäkään, joka voi rehellisesti sanoa, ette ole hankkinut kaulaliinaa siksi, että se muistuttaa Burberryn kaulaliinaa. Tai sitten jos niin on, kyseessä on todella ihmeellinen , lähes käsittämätön yhteensattuma.

Kermakakkumekko, ymmärrätkö yhtään mitä ajan takaa?

Ja lopuksi, ehkä olen tämän ajatukseni kanssa yksin.. Mutta olen aina ollut sitä mieltä, että jos ei aitoon ole varaa, en kopioita / feikkejä osta, vaan ostan jotakin muuta laadukasta budjettini puitteissa.
Ollessani 16 vuotias mummini opetti minulle melkoisen järkevän asian: "Köyhällä ei ole varaa halpaan". Ja sitä noudatan, yksi kalliimpi laukku vuodessa tuottaa huomattavasti enemmän, ja pitempän iloa, kuin kymmenen kolmenkympin laukkua. (Ja sellaisen voi myydä huutiksessa humattavan hyvällä hinnalla;)).

Linkittäisin tähän kyllä blogini, jos sellainen olisi, eli en tarkoituksellisesti ole "anonyymi".

Anonymous said...

Sorry typot.

Anonymous said...

aika räikeesti kopioinut tuo pieces. tuli tää anna sui-juttu mieleen:
http://www.publicknowledge.org/node/948

Anonymous said...

pakko nyt kommentoida että blogisi on tosi kiva, mutta lukemista haittaa kyllä älyttömästi toi fontti. en tiedä näkyykö minulla erilaisena kuin muilla, mutta pieni, boldattu times new roman ei kyllä hivele silmiä. ulkoasun väritkin on vähän turhan prinsessat minun makuuni, mutta toisaalta sopivat tietysti blogin nimeen.

Anonymous said...

Avautmiseni lisäksi, viimeisen anonyymin linkki on täyttä asiaa.
Samaan syssyyn, eihän kukaan lataa musiikkia verkosta ilmaiseksi? Tai jos lataat, perustele miksi koet kyseisen varkauden oikeutetuksi?

Anonymous said...

miksi otit sen ihanan ulkoasun pois? tämä on aivan liian vaalea ainakin omaan silmääni :<

marmeladi said...

Aivan ihana toi koru !

Anonymous said...

laita äkkiä se vanha ulkoasu takas äkkiääkkiä, tää ei hyvä..

Anonymous said...

siis se missä oli se lontoonrae pussi

Chloe said...

Disney Couturen korut on ihania! Ja tykkään kans uudesta ulkoasustasi tosi paljon.

Anonymous said...

Noi disney korut on aivan ihania <3
Sulle kävi tuuri ton laukun kanssa, ku noin halvalla sait.

Anonymous said...

Anteeksi olen niuhottaja ja ilonpilaaja. Onko sinulla luvat kaikille sivuillasi oleville kuville, vai oletko jostain vapaastikopiointi paikasta ottanut?

Anonymous said...

Tosi nätti toi sun omatekemä koru. ^^) Haluisinpa osata kanssa. :D Ihania ideoita. Ihunia!!!!

kermakakkumekko said...

katti:

En tiedä, mitä sinulle jäi tässä epäselväksi, mutta voin toki kertoa uudestaan jos haluat:

En ole mikään aikakone ja en valitettavasti voi tietää, olisinko huomioni laukkuun kiinnitäänyt, jos en olisi tiennyt, että se on Balenciaga-tyylinen. Voi olla, että en, voi olla, että olisin.

On tosi mahtavaa, että olet saanut mummiltasi hyviä elämänohjeita, mutta kaikesta huolimatta minä pidän tästä laukusta oli se sitten feikki, halpa tai huonolaatuinen. Eikös se nyt kuitenkin ole pääasia, vai mitä katti? :)

Anonymous said...

jaahas, vai olet sitten taas bongannut minut=D olin kyllä niin meno päällä etten huomannut sinua ollenkaan!

tuo väkertämäsi koru on upea, tosi nätti ja siististi toteutettu ;>

Anonymous said...

oooi! mistä noita koruja saa? siis noita disney juttuja! <3 ihania.

Anonymous said...

Balenciagan laukut näyttävät ihanilta. Itse olisin ostanut tuon Piecesin laukun mustana. Tuo on varmaakin tekonahkaa? 40e:n hinta on aika korkea, jos se on tekonahkaa, mutta 9e nyt ei ole mitään. Valkoinen tekonahkainen laukku vaan saattaa näyttää aika halvalta, mutta voihan toi olla luonnossa ihan kivakin.

Anonymous said...

Ai niin ja mun piti vielä sanoa blogisi ulkoasusta, niin kuin joku muukin oli jo kommentoinut, että tuo fontti on aika ruma..tiedän, ettei se ole pääasia, mutta lukeminen on vähän ärsyttävää, jokin selkeämpi fontti olisi kiva. Nyt ulkoasu ei vaan ole mikään paras mahdollinen. Mutta joo, muuten kyllä pidän blogistasi, tosi kivoja juttuja aina välillä:)