Sunday, September 16, 2007

Hors De Prix

Sunnuntai alkoi melko tylsästi jo ihan säänkin osalta ja tiedossa oli harvinaisen tylsä päivä. Kaupat eivät enään ole auki sunnuntaisin ja tekemistä ei tunnu löytyvän ulkoa, ilman kylmyyden ja harmauden takia. Tylsyyden tappamiseksi päätimme sitten kaverini kanssa lähteä leffaan, se vie mukavasti ajatukset kauas arjesta. Perushyvät arvostelut saanut Hinnasta viis-elokuva tuntui parhaimmalta vaihtoehdolta, kauniita vaatteeita ja komediaa. En odottanut elokuvalta oikeastaan mitään, Pahoilainen pukeutuu Pradaan-tyyppinen pliisu perustarina oli varmaankin tiedossa. Tai näin minä ainakin luulin..



Elokuva alkoi hiukan hitaasti, henkilöiden esittelemistä ja sen sellaista. Kun odotettua mielenkiintoisempi tarina alkoi rullaamaan, koko elokuva alkoikin tuntumaan todella hyvältä. Kauniita mekkoja viuhahti joka kohtauksessa, kengistä ja laukuista puhumattakaan. Vaatteet olivat siis tärkeä osa elokuvaa, mutta solmuiset ihmissuhde kiemurat taas tekivät siitä hauskan sekä mielenkiintoisen. Hinnasta viis on vähänkuin kuin muotishow, laadukas saippuasarja sekä rahaa tihkuava ryöstö/huijaus-elokuva olisi sekoitettu yhteen. Kaikki parhaat elokuva-ainekset yhdessä, se on lyömätön yhdistelmä! Plussaa tulee vielä kauniista ranskankielestä, jota elokuvassa puhuttiin. Sen loputtua jäi van hymy naamalle, niin näppärää ja muodikasta elokuvaa en ollut vähään aikaan nähnytkään. Juoni kulki hyvin alusta loppuun, eikä jäänyt mikään kismittämään. Ja minusta se on hyvän elokuvan merkki.


Kaiken tämän ylistyksen jälkeen en edes keksi mitään huonoa elokuvasta. Voiko se olla mahdollista, aina jotain valitettavaa minulla kumminkin on ollut! Kehtaan antaa elokuvalle 4,5 tähteä. Miinusta tulee vain siitä, että siinä ollut mitään miinusta. :D

Innostuin elokuvasta niin, että tein pienen asukokonaisuudenkin sen kunniaksi. Asu kuuluu siis hahmolle Irénelle (Audrey Tautou).



Vaatteet Net-A-Porterista.

Tähän perään laitan vielä päivän asun:



• Huivi: H&M
• Paita: Zara
• Mekko: ite tehty
• Sukkikset: ?
• Kengät: DinSko









20 comments:

Anonymous said...

Ihana toi sun asu :)
Toi sun ite tekemä hame on muuten tosi hieno :o ite en todellakaan osais tehä. Paitsi et oon kyllä sua nuorempi :D

nana said...

Tuo itsetehty mekko on todella kaunis! Ja olen miettinyt tuon leffan katsomista, ja mielipiteesi innoittama voisin vaikka väijyä sen! :)

Anonymous said...

onko jossain vielä niin lämmintä että voi pitää hihatonta paitaa ulkona ?! :o täälläpäin ei voisi edes AJATELLA pukevansa päälle muuta kuin paksun hupparin, tai takin :p

Anonymous said...

se on ihana leffa<33itekki kävin just kattoon :)

Anonymous said...

tykkäsin kovasti jos erottaisit, mekon ja hameen !

Anonymous said...

onks tää sun frendi?

http://bp3.blogger.com/_vuFCMZbmal4/RubExFZzYbI/AAAAAAAAAMs/GDGtl_TCSXw/s1600-h/IMG_2029.JPG

Anonymous said...

Hame näyttää kivalta :-)

Anonymous said...

IIII-hana toi sun tekemä hame! Millasta materiaalia se on? (Näyttää kuvassa vähän samettimaiselta..?) Jos vaikka ite pyöräyttäisin samanlaisen... :)
By the way, kävin pari kuukautta sitten kattomassa ton leffan ja rakastin :D. Ärsytti vaan kun Irene siinä lopussa jätti ne ihanat kengät lojumaan sinne hotellin käytävälle! :>

allekirjoittanut said...

Kylläpä tuo elokuva on tullut nopeasti dvd:lle. Kaverini ei pitännyt kummoisena, mutta tahtoisin kyllä nähdä.
Joitakin elokuvia saa odottaa ikuisuuden. Kuten Kirjavaa huntua, joka ilmestyi Yhdysvalloissa dvd:nä jo toukokuussa, mutta Suomessa vasta marraskuussa. Mutta hyvää kannattaa odottaa.

Anonymous said...

donitsi nam :>

Anonymous said...

toi leffa on tosi hyvä :)

BIJ0U said...

Oonkin miettinyt, onko toi leffa hyvä ja kun noin paljon sitä kehuit niin täytyypä katsoa se paikkoin.

Aika unelmaa said...

Pakko kysyä kun sinulta jo on monesti ollut tämän ZARA merkin vaateita ja ne ovat kaikki olleet upeita että onko tämä merkki vai liikkeen nimi? En tiedä onko sinulla aikaa vastata mutta olis kiva jos voisit:))

Jenni said...

Voi miten suloiselta näytätkään. Kokonaisuus on jotenkin niin onnistunut kaikkine osasineen! :) huivi kruunaa täydellisesti lopputuloksen. Bravo. :)

BIJ0U said...

En ole kermakakkumekko, mutta voin kai silti vastata. Zara on liikkeen ja siinä samalla merkin nimi. Liikkeet löytyy Helsingistä (Aleksanterinkatu ja Itäkeskus)ja Turusta (Yliopistonkatu).

Anonymous said...

Postaustahti on taas jälleen kerran aika...

K & M said...

onko paperbag waist-hameen teko vaikeaa? olen nimittäin onneton ompelemaan yhtään mitään (housujen kavennus nyt vielä menee...), mutta olisi mukava kokeilla ommella jotain. lopputulos ainakin sinulla on todella siistin näköinen =)

- M

Anonymous said...

Ihana mekko! Tykkään myös sun hiuksistas :--)

-SL said...

kiva itsetehty mekko :)
ja elokuva oli varmasti mielenkiintonen

Anonymous said...

Aivan ihanan hameen oot tehnyt! :)